Suensaaren vanhaa koulua kunnioitetaan näytelmällä

Suensaaren vanhalla koululla on keskiviikkona ensi-illassa Putaan yhdeksäsluokkalaisten ilmaisuryhmäläisten näytelmä " Sotilaita, potilaita, kummitus ja koulun väki, mitä Suensaaren koulu oikeastaan näki". Näytelmässä esitellään Suensaaren koulurakennuksen monia vaiheita aina 1900-luvulta näihin päiviin saakka.

näytelmät
Salla, Lauri ja Laura
Karoliina Haapakoski / Yle

Torniossa tehdään kunniaa yli sata vuotta vanhalle Suensaaren koulurakennukselle. Keskiviikkona ensi-illassa olevassa Putaan koulun oppilasnäytelmässä esitellään rakennuksen vaiheita aina 1900-luvulta näihin päiviin saakka.

Yli satavuotiseen historiaan mahtuu paljon, rakennus on toiminut muun muassa kasarmina ja sotasairaalana. Aikoinaan koulussa oli yli 700 oppilasta ja se on ollutkin menneinä vuosikymmeninä Lapin läänin isoin ja suosituin opinahjo.

– Taustatietoja on saatu Tornion yhteislyseon lukiolta. Lisäksi olemme haastatelleet entisiä opettajia ja oppilaita. Kaikki mahdolliset keinot ovat olleet käytössä, jotta olemme saaneet tietoa mitä täällä on tapahtunut ja keitä täällä on näkynyt 100 vuoden aikana, toisena näytelmän käsirjoittajana toiminut opettaja Inka Heikka kertoo.

Lähihistoria tuottaa hilpeyttä

Monelle torniolaiselle voi olla yllätys, että myös Armi ja Danny liittyvät koulun historiaan.

– 70-luvulla koululla järjestettiin nykyajan discoja vastaavia nuorisojuhlia, joissa on kuulemma Armi ja Danny käyneet esiintymässä. Eli tuohon aikaan esiintyjät ovat olleet huippuluokkaa, Heikka kiteyttää.

Toisena käiskirjoittaja toiminut opettaja Jaana Angeria kertoo, että kaukainen historia on näytelmän yhdeksäsluokkalaisille oppitunneilta tuttuja, mutta lähihistoria sen sijaan on aiheuttanut hämmennystä nuorissa taiteilijoissa. Eniten hilpeyttä on herättänyt 80- ja 90-luku.

– 80-luvun muoti huiveineen ja neonväreineen on aiheuttanut hilpeyttä. 90-luvulla kummastusta on aiheuttanut se, että siihen aikaan koulussa telvision katsominen oli oikeasti harvinaista. Joka luokassa ei tosiaankaan ollut telkkareita, vaan niitä roudattiin ja niistä kiisteltiin, kuka luokka milloinkin sai sitä katsoa, Angeria kuvaa.