Veljesten pitkä ponnistelu tuotti tulosta – Suomesta aletaan viedä luksusvettä Egyptiin

Lumo-nimisen luksusveden ensimmäiset toimitukset egyptiläisiin hotelleihin ja ravintoihin lähtevät Kouvolasta alkukesällä.

Kotimaa
Lasinen vesipullo.
Juha Korhonen / Yle

Kouvolalainen luksusvesivalmistaja Saaramaan Vesi on saanut markkinat auki pullotetun pohjaveden viennille Egyptiin. Yrittäjä Mika Merta kertoo, että yritys on saanut tarvittavat maahantuonti- ja myyntiluvat.

Merran mukaan ensimmäiset toimitukset egyptiläisiin hotelleihin ja ravintoihin lähtevät touko-kesäkuussa. Merta kertoo, että tilauksia on tähän mennessä 3–4 merikontin verran, mikä tarkoittaa kymmeniä tuhansia pulloja.

Vientiponnistelut ovat olleet pitkällinen prosessi, sillä yritys vei ensimmäisen koe-erän Egyptiin jo vuonna 2013. Merta kertoo, että Saaramaan vesi on vasta kolmas yritys, jolla on lupa tuoda vettä Egyptiin.

– Vesimarkkinat ovat Egyptissä hyvin suojatut, Merta toteaa.

Yrityksellä on Egyptissä oma maahantuonti, joka tuo maahan myös muita suomalaisia pullovesimerkkejä. Merta kertoo, että Suomessa tiedetään veden viennistä yllättävän vähän.

– Kaikki tämä on pitänyt itse opiskella, Merta kertoo.

Kouvolalaisyritys aloitti Lumo-nimisen luksusveden tuotannon vuonna 2012. Aluksi tähtäimessä olivat varsinkin Venäjän markkinat, mutta vientilupien saaminen Venäjälle osoittautui ennakoitua vaikeammaksi.

Merta kertoo, että Venäjän markkinoille pääsyn eteen tehdään yhä töitä, mutta prosessi tuntuu vievän paljon aikaa, eikä Venäjän nykytilanne sitä juuri helpota.

– Toisaalta Egyptin valtaisat pullotetun veden markkinat tarjoavat haastetta pitkäksi aikaa kahden veljeksen pienelle perheyritykselle.