Waltti pöytään kesällä – valtakunnallinen matkakortti stressitestiin

Valtakunnallisen matkakortin kehittäminen on osoittautunut visaiseksi puuhaksi. Waltiksi ristitty matkakortti on saatu viivästysten jälkeen yleiseen käyttöön vasta Joensuussa. Kortin todellinen teho tai tuho nähdään kuitenkin vasta kesällä, kun siihen liittyy useita muitakin kaupunkiseutuja.

Kotimaa
Waltti mutkaton matkakortti
Waltti-matkakortti. Nina Keski-Korpela / Yle

Matkustajan kannalta valtakunnallinen matkakortti kuulostaa vaivattomalta. Voit astua bussiin missä tahansa ja maksu sujuu aina samalla kortilla. Vielä helpommaksi matkan maksaminen tulee sitten, kun Waltti-kortilla voi matkustaa junassa tai jopa taksissa.

Toistaiseksi kortin matka kohti lopullista päämäärää on kuitenkin ollut kivinen. Koekäyttön piti alkaa täysillä jo viime kesänä, mutta ensimmäinen yleiseen käyttöön tarkoitettu Waltti-kortti saatiin myyntiin Joensuussa vasta tammikuun lopulla.

Palveluneuvoja Pirjo Martiskainen kertoo myyneensä kymmeniä kortteja Joensuun Carelicumissa. Aina kortin ostaminen ja käyttäminen ei ole sujunut mutkitta.

– Kyllä, yllätti se. Kortti otettiin pikkuisen keskeneräisenä meille käyttöön.

Osa käyttäjistä on myös hämmentynyt kokonaan uudesta maksujärjestelmästä. Nyt on tiedettävä ostaessa mikä on vyöhyke, omistaja, haltija, kausikortti ja arvokortti. Martiskaisen mukaan kuitenkin vain pieni osa asiakkaista pitää korttia turhana uudistuksena.

Uusia kaupunkeja kesällä

Todellinen koeponnistus alkaa vasta kesällä kun mukaan liittyy seitsemän uutta kaupunkia. Silloin nähdään toimiiko yksi ja sama kortti kymmenien viranomaistahojen ja kuljetusliikkeiden alueella. Se on Waltin kannalta ratkaisevaa.

– Kyllä se järjestelmän kannalta on. Kun tapahtumat siirtyvät ajoneuvosta järjestelmään, se on kulminaatiopiste, sanoo TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kankkunen.

Kankkunen lupaa, että kesällä mukaan tulevat Jyväskylä, Lappeenranta, Kouvola, Kajaani, Kuopio ja Oulu. Ensi vuonna joukkoon pitäisi liittyä useita muitakin kaupunkeja ja ELY-keskuksia. ELY-keskukset ostavat eri kaupunkien välisiä bussivuoroja, ja Waltti-kortti on tarkoitus ulottaa näihinkin.

Osa kaupungeista haluaa, että korttia voi ladata verkossa.

– Meille on kynnyskysymys, että nettipalvelut ovat kunnossa, sanoo palvelupäällikkö Kari Ström, Jyväskylän kaupungilta.

Koko maahan yksi lippu- ja maksujärjestelmä

Waltti-kortti kelpaa aluksi vain paikallisliikenteessä, mutta ei pääkaupunkiseudulla, koska sen ja lähikuntien joukkoliikenteen järjestävä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä jäi sivuun Waltti-matkakortista.

HSL:n uusi lippujärjestelmä on myöhästynyt vielä pahemmin kuin Waltti. Näillä näkymin ne saattavat valmistua melkein samoihin aikoihin. HSL:n uusi kortti ja valtakunnallinen Waltti eivät kuitenkaan toimi ristiin.

Miksi, vaikka kummallakin on sama järjestelmätoimittaja eli Tieto?

– Teknisesti järjestelmät ovat samankaltaiset mutta niissä on tiettyjä teknisiä eroja, joten korttien yhteiskäyttö ei onnistu, sanoo TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kankkunen.

Kankkusen mukaan HSL ja Waltti voidaan ehkä myöhemmin yhdistää. Neuvottelut siitä voivat alkaa noin parin vuoden kuluttua.