1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Kotimaisen metsämarjan puhtaus ei riitä ulkomaan markkinoilla – Suomen metsille halutaan virallinen luomustatus

Suurin osa Suomen metsistä on jo sellaisenaan luomua, mutta metsän antimia ei saa markkinoida luomuna ilman virallista sertifiointia. Esimerkiksi Lapissa kaikki metsät ovat jo luomussa, mikä lisää marjojen hyödyntämismahdollisuuksia.

Kuva: Sini Salmirinne / Yle

Haukivuorelaisen Heikki Mustalammen perheen hallussa on noin 1000 hehtaaria metsää. Osa on talousmetsää ja osa luonnonsuojelualuetta. Muutamaa hehtaaria lukuunottamatta koko ala on pian virallisesti luomuksi sertifioitua.

– Kysymys ei ole mistään suojelusta vaan puhtaasti siitä, että sitoudutaan noudattamaan luomukriteereitä. Ne sulkevat kemialliset lannoitteet ja torjunta-aineet ulkopuolelle. Normaalia metsätaloutta ei suljeta pois eli edelleen tehdään ensiharvennuksia, energiapuuhakkuita ja päätehakkuita, istutetaan puita ja muokataan maata, Heikki Mustlampi sanoo.

Suurin osa Suomen metsistä on jo sellaisenaan luomua, mutta vasta kun metsä on sertifioitu, voi sen antimia kuten marjoja ja sieniä myydä luomuna. Etenkin viennissä luomustatus on merkittävä tekijä, jota osataan ulkomailla myös vaatia.

Kangasniemeläinen Vavesaaren tila myy muun muassa luomumarjamehuja ja luomumarmelaadia. Marjat Etelä-Savoon kuskataan nykyisin Kainuusta saakka, sillä etelämmässä ei vielä ole luomumetsiä.

– Meillä käy joka vuosi vanhempia ihmisiä, jotka ovat innokkaita marjanpoimijoita, tarjoamassa marjojaan meille, mutta me emme voi ostaa niitä, koska ne eivät ole luomua. Siinä on aikamoinen selittäminen, että miksei sitä kangasniemeläistä marjaa voi kerätä, mitä kasvaa suunnilleen kilometrin päässä keskustasta. Selityksenä on byrokratia ja se, ettei tällä alueella ole haettu metsiä luomusertifioinnin piiriin, yrittäjä Taina Laitinen kertoo.

– Kyllä se pikkusen hullulta tuntuu, mutta ne on Kainuussa ja Lapissa osanneet tuotteistaa tämän paremmin ja ovat ottaneet siitä hyödyn irti. Me tulemme vähän jäljessä joissain asioissa täällä Etelä-Savossa.

Kun Lapin metsät saatiin sertifioitua luomuun viime vuonna, nousi koko maan mustikan, puolukan ja lakan kokonaiskeruumääristä luomumarjan osuus kymmenestä prosentista yli neljään kymmeneen. Luomuvalvontaan voi hakeutua yksittäinen metsätila, joukko metsänomistajia, yhteismetsä tai vaikkapa kokonainen maakunta yhteisen selvitysmiehen avulla.

Vavesaaren tila on parasta aikaa sertifioimassa omia metsiään luomuun ja on tehnyt sopimuksen Kangasniemen seurakunnan kanssa seurakunnan metsien luomuun siirtämisestä ja marjan poiminnasta sieltä.

Jokamiehenoikeus pätee luomumetsässäkin

Luomumetsässä saa poimia marjoja jokamiehenoikeudella siinä kuin muussakin metsässä. Luomustatusta ei silti saa hyödyntää esimerkiksi marjojen myynnissä ilman metsänomistajalta saatuja luomuvalvontatietoja. Käytännössä pitäisi löytää joku suurempi toimija, joka haluaisi ottaa kontolleen marjojen poiminnan isommalta alueelta. Juuri tämä on Mustalammenkin mielessä metsiä sertifioidessa.

– Tarkoituksena on löytää jokin vaikkapa marja-alan yritys, joka on kiinnostunut poimimaan luomumarjaa tällä alueella ja jatkojalostamaan sitä mieleisellään tavalla. Kuulostaa ihan järkevältä, ettei luomustatusta saa hyödyntää ilman metsänomistajan lupaa, koska se aiheuttaa metsänomistajalle esimerkiksi hieman lisätyötä ja lisämaksuja kun tulee luomuvalvontoja ja valvontamaksuja.