Liikennevirasto oudoksuu keskustan Pisararata-kritiikkiä – "vastakkainasettelu on virheellistä"

Keskusta laajentaisi mieluummin keskeisiä ratapihoja kuin investoisi Pisararataan. Liikenneviraston mukaan toimenpiteet eivät kuitenkaan sulje pois tarvetta Pisararadalle.

Kotimaa
Suunnitelmien mukaan Pisararata sukeltaisi tunneliin Pasilan eteläpuolella ja sen maanalaiset asemat tulisivat Hakaniemeen, Keskustaan ja Töölöön.
Suunnitelmien mukaan Pisararata sukeltaisi tunneliin Pasilan eteläpuolella ja sen maanalaiset asemat tulisivat Hakaniemeen, Keskustaan ja Töölöön.Petteri Juuti / Yle

Liikennevirasto kummastelee keskustan esittämää kritiikkiä Pisararadan tarpeelllisuudesta. Puolue laajentaisi (siirryt toiseen palveluun) mieluummin päärautatieaseman ratapihaa ja lisäisi (siirryt toiseen palveluun) junien välityskykyä Pasilan asemalla kuin investoisi Pisararataan.

Liikenneviraston ylijohtajan Kari Ruohosen mukaan päärautatieaseman ja Pasilan kapasiteettia pitää lisätä, mutta toimenpiteet eivät sulje pois tarvetta Pisararadalle.

– Myöhäisemmässä vaiheessa päärautatieaseman toiminnalliset parantamiset eivät enää riitä. Vastakkainasettelu on siten virheellistä. Pisararata on pidemmällä tulevaisuudessa oleva hanke. Radalla pystytään kehittämään liikennettä vielä tehokkaammaksi ja antamaan parempaa palvelua ihmisille. Sillä saadaan myös lisää kaukojunia, Ruohonen perustelee.

Ruohosen mukaan Pisararata-kinastelussa pitäisi keskittyä täysin toisiin asioihin, kuten esimerkiksi hankkeen aikatauluun.

– Kaikkia asioita pitää tehdä (ratapihojen kehittäminen ja Pisararadan rakentaminen). Ei niitä voi asettaa vastakkain. Ongelma on vain aikataulu: mitä halutaan tehdä ensin ja mitä myöhemmin.

Päätöksen Pisararadan rakentamisesta tekee seuraava eduskunta. Hallitus on hakenut hankkeeseen EU:n TEN-T -tukea. Radan kustannusarvio on noin miljardi euroa.