Valvira: Osa käsihuuhteista luvanvaraisia tuotteita

Alkoholivalvonnasta vastaava viranomainen katsoo, että osa alkoholipohjaisista käsihuuhteista vaatii käyttöluvan. Kyseessä ovat lievästi denaturoitua väkiviinaa sisältävät valmisteet.

Kotimaa
Mies desinfioi käsiään
Yle

Suurin osa markkinoilla olevista huuhteista sisältää vahvasti denaturoitua etanolia, joten lupavaatimus ei koske niitä. Ammattilaistuotteiden valikoimissa on kuitenkin huuhteita, jotka on katsottu luvanvaraisiksi.

– Kyseisiä tuotteita kohdellaan lainsäädännöllisesti samalla tavalla kuin pitkään markkinoilla ollutta lievästi denaturoitua A-12 etanolia, vahvistaa ylitarkastaja Markku Keskimäki Valvirasta.

Tuotetiedoissa suuremman alkoholipitoisuuden sisältävän käsihuuhteen kerrotaan läpäisseen selvästi standardiaikaa nopeammin kirurgisiin puhtausvaatimuksiin liittyvän testin. Koska tehoaineena on vain etanolia, ei käsiin myöskään jää mahdollisesti allergiaa aiheuttavia jäämiä.

Luvanvaraisten huuhteiden tuotekorttien mukaan valmisteet on tarkoitettu muun muassa leikkaus- ja toimenpideosastojen ja hammashuollon käyttöön. Käytännössä nämä tahot ovat oikeutettuja hankkimaan muitakin tämäntyyppisiä tuotteita.

Varsinaisia alkoholivalmisteen käyttölupia on Valvira myöntänyt kaikkiaan noin 2 300. Lupia on annettu muun muassa kemian-, lääke- ja elintarvikealan yrityksille.