Tie ei tule naapuriin sattumalta

"Epäreilua!", huutaa tontinomistaja, kun omakotitalon nurkalla aletaan kaivaa tietä. Harmillista ja valitettavaa, toteaa viranomainen. Usein tielinjaus on merkitty kaavavarauksiin jo vuosia – ellei kymmeniä vuosia – aikaisemmin.

liikenne
Kuvassa Seinäjoen itäisen ohikulkutien rakennustyömaata Pojanluomalla elokuussa 2014.
Anssi Leppänen / Yle

Kun pellolle on päätetty tehdä tie, paljon on jo tapahtunut. Tielle on varattu paikka esimerkksi maakunta- tai yleiskaavassa ja lisäksi on ostettu maata, kopautettu poliittista nuijaa ja virkamiehetkin ovat tehneet erinäisiä selvityksiä.

Aika ajoin vastaan tulee kuitenkin ihmisä, jotka ovat yllättyneitä siitä, että heidän tonttinsa viereen rakennetaan tie.

– Joskus tuntuu, että tontin myyjä tai kaavoittaja ei ole muistanut kertoa, että tähän tulee tällaisia. Se on tietysti erittäin ikävä näkökulma, harmittelee Liikenneviraston projektipäällikkö Ari Mäkelä.

Joskus tie pirstoo myös historiallisia kantatiloja, jotka ovat olleet olemassa paljon ennen nykypäivän kuntaliitoksia.

– On ikävää, että asutus leviää pelloille, kadut leviävät pelloille, yksityistiet leviävät pelloille ja valtatiet leviävät pelloille tai metsiin, Mäkelä ymmärtää.

Hänen mukaansa aivan neitseellisiä, uusia teitä tehdään kuitenkin harvoin. Suurin osa nykyteistä rakennetaan taajamien lähelle tai entisten väylien kupeeseen.

Kaava määrää rei'än

Ennen kuin kuoppaa aletaan kaivaa, täytyy tutkia mitä vaikutuksia tiellä on on luonnolle, yhteiskunnalle ja muulle tieverkolle. Uusista, isoista hankkeista tehdään aina ympäristövaikutusten arviointi, yleissuunnitelma ja tiesuunnitelma.

Tietyömaa
Tietä tehdessä tarvitaan räjäytyksiä. Kallion läpi mennään nykyisin "mielellään".Pasi Takkunen / Yle

Tie pyritään tekemään niin, että sillä ei ole haittaa asutukselle tai alueen luontoarvoille.

Ja tietenkin tiehankkeesta voi valittaa. Ensimmäinen valitusmahdollisuus aukeaa, kun hankkeesta on tehty yleissuunnitelma.

– Se on ensimmäinen hallinnollinen päätös, josta ihmiset voivat yrittää muistuttaa suhteessa heidän omaan elämäänsä tai maanomistukseensa, Mäkelä sanoo.

– Mutta jos muu asuminen, aikaisempi kaavoittaminen, tai vaikka rakennuskaava tai maakuntakaava on jo määrännyt sen reiän, mistä tien pitää mennä, ei sitä silloin voi muuttaa.

Käytännössä siis rakennuslaki ja seutukaava ovat jo määränneet tahdin rakentamiselle. Sanomista tielinjauksista tulee kuitenkin usein.

– Joku kokee, että olisko se voinut mennä mieluummin naapurin pellolle kuin minun pellolleni. Silloin pitää katsoa historiaa taaksepäin, milloin päätökset on lyöty lukkoon.

Esimerkiksi Seinäjoella nyt rakennettava itäinen ohikulkutie on merkitty kaavaluonnoksiin jo 80-luvulla eli kolmisenkymmentä vuotta sitten. Siitä lähtien kunnat ovat myös ostaneet isänniltä maata tulevaa tietä silmälläpitäen.

On ikävää, että asutus leviää pelloille, kadut leviävät pelloille, yksityistiet leviävät pelloille ja valtatiet leviävät pelloille tai metsiin

Ari Mäkelä

Kärrypoluista maanteiksi

Ennen tiet kulkivat lähellä kantatiloja ja kartanoita, jotka määrittelivät liikkumisen tarpeen ja suunnan. Piti päästä kylälle, kaupalle ja pelloille.

– Kaikki tiet kulkivat ennen tuvan ja navetan välistä, saunan vierestä naapuria kohti – sopivaa maapohjaa pitkin, Mäkelä kertoo.

Näin kärrypoluista rakentui ensin maanteitä ja pikku hiljaa valtateitä, usein mutkaisiakin. Kiirettä ei ollut ja liikennettäkin oli vähemmän.

Nykyisin väylät pyritään rakentamaan kauemmaksi asutuksesta tai taajaman reuna-alueille, jotta häiriöt ovat vähäisempiä.

Mieluiten valitaan reitti, jossa maapohja on valmiiksi kantavaa. Silloin selvitään ilman paalutuksia ja massanvaihtoja.

– Pehmeikköjä, soita ja pahoja paikkoja, kuten rantoja koitetaan väistellä, Mäkelä listaa.

Suomessa maastot ovat kuitenkin vaihtelevia, joten lähes kaikkiin tiehankkeisiin kuuluu jonkin verran louhintaa, massanvaihtoja, paalutusta ja pengerryksiä.

Kaikki tiet kulkivat ennen tuvan ja navetan välistä, saunan vierestä naapuria kohti

Ari Mäkelä

Kovalle pohjalle räjäytellen

Sen sijaan kallio ei ole nykyisille tienrakentajille kuin korkeintaan hidaste.

– Kallion läpi mennään mielellään, Mäkelä sanoo.

Tämä johtuu siitä, että soranottoalueet ovat usein joko pohjavesialueilla tai soranottoalueita ei ole ollenkaan.

– Tielinjoja on erittäin järkevää suunnitella kallioitten läpi ja louhittaviin kohteisiin. Sieltä saadaan samalla tielinjaukselle rakennusmateriaalia, myös muuhun kuin kalliokohtaan.

Mäkelä korostaa, että tiesuunnittelun yksi lähtökohta onkin hankkeen massatalous. Parhaassa tapauksessa kohteesta itsestään löytyy kaikki materiaali massanvaihtoihin, penkereisiin, meluvalleihin ja päällysrakenteisiin.

– Silloin ollaan hiilijalanjäljen sekä ympäristötehokkuuden kannalta parhaassa mahdollisessa tilanteessa, jos lyhyillä kuljetusmatkoilla ja itse hankkeesta irrotettavalla materiaalilla pystytään väylä rakentamaan, Ari Mäkelä summaa.