MeLU lähtee uuteen liigakauteen entistä vahvempana

Viime kaudella kuudenneksi sijoittunut MeLU lähtee tavoittelemaan parempaa sijoitusta jalkapallon Naisten liigassa. Viime kauden opit mielessä joukkue on valmis aloittamaan kauden kotikentällään sunnuntaina.

Kotimaa
Merilappi United harjoittelee.
Pentti Penttilä

Merilappi United aloittaa Naisten liigan sunnuntaina kohtaamalla kotikentällään Nice Futiksen. Astetta kokeneempi joukkue tähtää jokaisen pelin voittamiseen, mutta minimitavoitteena on pitää joukkue sarjassa kiinni.

– Mennään peli kerrallaan, sillä kevät on ollut aika rikkonainen. Junkohallin romahtaminen teki kolmen viikon katkoksen harjoitteluihin. Lisäksi pelaajat on saatu kasaan tavallista myöhemmin, joten joukkueen hitsautumisessa kestää vähän pitempään, sanoo manageri Ari Vainionpää.

– Vastoinkäymiset ovat tehneet meistä entistä vahvempia. Me haluamme näyttää, että pohjoisessakin on ammattilaistasoista jalkapalloa, jatkaa päävalmentaja Jukka-Pekka Poutiainen.

Positiivisuudella eteenpäin

Merilappi United on kokenut pieniä pelaajamuutoksia. Ulkomaalaisvahvistuksia on tullut Ruotsista, Virosta, Yhdysvalloista ja Kamerunista. Joukkueessa on tällä hetkellä yhdeksän maajoukkuetason jalkapalloilijaa.

Vainionpää kehuu joukkueen sisältävän fiksuja, mukavia ja taitavia pelaajia.

– Meillä on kaikilla todella positiivinen vire tällä hetkellä. Tästä kaudesta tulee varmasti parempi kuin edellisestä, Vainionpää iloitsee.

Uusia pelaajia kasvamassa liigaan

MeLU:n nousu viime kaudella Naisten liigaan katkaisi kemiläisseurojen yli 20 vuoden tauon jalkapallon pääsarjapeleistä. Kemissä keskitytään tämän kauden voiton lisäksi varmistamaan, että jalkapalloilun taso pysyy yllä myös tulevina vuosina.

– Tarkoituksena on ylläpitää jatkuvuutta, meillä on monia lahjakkaita tyttöjä kasvamassa liigajoukkueeseen. Osa pääsee ehkä pelaamaan jo tällä kaudella, Poutiainen vihjaa.