Vaasan puukotustapaus: Syyttäjä vaatii 12 vuoden tuomiota murhasta

Viime lokakuussa Vaasassa miehen kuoliaaksi puukottaneelle 16-vuotiaalle vaaditaan tuomiota murhasta. Puolustuksen mukaan kyseessä ei ollut murha, vaan korkeintaan tappo.

Kotimaa
Puukotustapaus käräjäoikeudessa 16.4.2015.
Marcus Lillkvist / Yle

Vaasan ydinkeskustassa Hovioikeudenpuistikolla viime lokakuussa tapahtuneen puukotuksen oikeuskäsittely on saatu päätökseen. Vaasalaismiehen puukotuksesta on epäiltynä 16-vuotias poika. Syyttäjä vaati hänelle 12 vuoden vankeusrangaistusta murhasta. Lisäksi häneltä vaadittiin 30 000 euron korvauksia. Hän puukotti Vaasan keskustassa 60-vuotiasta miestä kaulaan.

Puolustus kiisti, että kyseessä olisi ollut murha ja vaati tuomiota korkeintaan taposta. Syytetyn mukaan hän aikoi lyödä uhria puukolla käteen, ei kaulaan. Syyttäjä olisi halunnut, että syytetylle tehdään mielentilatutkimus, mutta puolustuksen mukaan sille ei ole tarvetta, ja syytetty totesi, että hän ei aio tehdä yhteistyötä, jos mielentilatutkimukseen päädyttäisiin.

Poika oli oikeudessa syytteessä myös useista muista asioista. Lisäksi samassa oikeudenkäynnissä kahta muuta alaikäistä nuorta syytettiin muun muassa laittomasta uhkauksesta. Oikeudenkäynti kesti Pohjanmaan käräjäoikeudessa kaksi päivää ja molempina päivinä oikeussali oli täynnä yleisöä.

Tuomio jutussa annetaan myöhemmin.