1. yle.fi
  2. Uutiset

Pitkän linjan keräilijä: "Raha on vanhassa tavarassa ja antiikissa melkeinpä paremmassa tallessa kuin pankissa tänä päivänä"

Paltamolaisella Tapani Homasella on liki neljän vuosikymmenen kokemus antiikin keräämisestä. Kun sattuu löytämään aitoa, vanhaa tavaraa edullisesti, siihen kannattaa Homasen mielestä sijoittaa vaikka vähätkin rahat.

kulttuuri
Vanhoja nukkeja.
Minna Heikura / Yle

Tapani ja Eija Homasen kotoa Paltamon vanhasta kanttorilasta löytyy yksi pariskunnan rakkaimmista antiikkiesineistä. Se on pariskunnan ensimmäinen kipsipatsas, pieni poika, jolla on toisessa kainalossa puuhevonen ja toisessa nalle. Tämän patsaan jälkeen Paltamoon Meteli seis -näyttelyyn on tullut 1500 muuta patsasta.

Sekä Tapani että Eija olivat keränneet vanhoja esineitä jo omilla tahoillaan. Kun pari löysi toisensa, harrastus jatkui yhdessä.

– Kesälomareissut suuntautuivat eri puolille Suomea. Kuljimme pienellä Fiatilla, missä lapset istuivat takapenkillä ilman turvavöitä tietenkin. Ostimme romukaupoista kaikenmaailman krääsää, joka oli suurta antiikkia. Tänä päivänä ne tavarat huvittavat kyllä, naurahtaa Tapani Homanen, jolla on jo liki 40 vuoden kokemus antiikin keräilystä.

Tällä hetkellä Eija Homanen keskittyy erityisesti kiiltokuvien keräämiseen. Tapanin kertoman mukaan hänen vaimollaan on aika paljon todella vanhoja kiiltokuvia.

– Sanon aika paljon, koska niitä on paljon. Eija kerää myös vanhoja koruja, kun taas minä olen hurahtanut enenevissä määrin leluihin.

Innostus vanhoihin leluihin juontaa juurensa Tapanin lapsuuteen, jolloin köyhän lapsen perheellä ei ollut varaa mekaanisiin leluihin. Lelukaupan ikkunaa katsellessaan pieni poika päätti, että kunhan olen iso ja rikas, hankin paljon leluja.

– Nyt olen iso, mutta en rikas kuitenkaan. Rahat menevät leluihin. Vaimo sanoo joskus, että ei sitä kaikkea tarvitsisi ostaa.

Esineitä vaihdetaan kuin pikkupojat purkkakuvia

Tapani Homasen mukaan on erityisen tärkeää, että antiikin kerääminen on yhteinen harrastus. Jos harrastus olisi yksipuolinen, eikä toinen hyväksyisi sitä, avioero olisi tullut jo aikaa sitten. Pariskunta tekee hankintapäätökset yhdessä ja toistaiseksi niissä on päästy hyvin sopuun.

– Jos on ollut harkinnassa esimerkiksi todella kalliimpaa taideteosta tai vastaavaa, olemme miettineet tarkkaan, kannattaako ottaa. Sekin on otettu huomioon, että jos teoksesta pitää luopua, saako siitä omansa pois ja pikkuisen jopa vaivan palkkaa.

Vanhoja tavaroita myyntipöydällä.
Tapani Homasen mukaan Antiikkimessut ovat hyvä paikka löytää vanhaa tavaraa.Minna Heikura / Yle

Parhaimmillaan uuden esineen hankkiminen voi Tapani Homasen mielestä tuntua siltä, kuin olisi saanut suurenkin lottovoiton.

– Jos sattuu löytämään vanhan esineen tai asian, joka on edullinen, tulee mieleen, että siihen kannattaa sijoittaa vaikka vähätkin rahat. Raha on vanhassa tavarassa ja antiikissa melkeinpä paremmassa tallessa kuin pankissa tänä päivänä.

Tavaraliikenne on ollut tähän saakka pääosin yksisuuntaista, eli Homaset eivät myy antiikkia, tosin vaihtavat sitä kyllä. Tapani kertoo, että joskus on voinut tulla pöljiä ostoksia, kuten se, että on ostettu esine, jollainen jo kotoa löytyykin. Sellainen esine on helppo vaihtaa toiseen.

– Vaihdamme tavaroita myyjien kanssa kuin pikkupojat purkkakuvia. Vaihtokaupassa vanha esine käy käteisenä rahana.

Liki 40 vuoden kokemuksella Homanen osaa tunnistaa, mikä on aitoa ja mikä ei. Asiantuntemusta tarvitaankin, mikäli mielii saada käypää tavaraa, eikä joudu huijatuksi tai tee virheostoksia.

– Tyrkylle laitetaan Taiwanissa tehtyä tavaraa. Kyllä Kaukoidän pojat osaavat tehdä väärennöksen aika keposasti. Figuureja, taideteoksia ja peltilelujakin tehdään uusvanhana. Jos esine on aito vanha, niin silloin ei tule virheostosta, varsinkaan jos sen saa edullisesti.

Antiikissa raha on tallessa

Antiikkimessut ovat kokeneen keräilijän mielestä hyvä paikka tehdä löytöjä. Kirpputoreilta ja antiikkiliikkeistä ei Tapani Homasen mukaan enää paljoa löydy tavaraa. Kirpputoreilla tavaraa myös helposti ylihinnoitellaan.

Jouluinen nukke myyntipöydän päässä.
Kajaanissa vierailleet Antiikkimessut juhlivat 20-vuotista taivaltaan.Minna Heikura / Yle

– Ihmiset luulevat, että esimerkiksi joku Arabian posliini tai vastaava kaikki on kallista, vaikka lautanen olisi halki. Televisio-ohjelmat ovat tehneet pikkuisen hallaa, kun sieltä katsotaan hintatietoa. Varovaisuus kannattaa.

Tapani ja Eija Homasen kokoelmat eivät ole jääneet pelkästään parin itsensä ihailtavaksi. Harrastuksesta on tullut museohommaa, jota käy katsomassa kesäisin monta linja-autolastillista väkeä. Vaikka pariskunta ei toistaiseksi olekaan myynyt keräämiään esineitä, voi siihenkin tulla muutos, kunhan taideaineiden opettaja Tapani Homanen pian jää eläkkeelle.

– Eläkkeellä tulee varmasti keräilyä enemmän syvennyttyä itse asiaan. Harkinnassa on, milloin minäkin lyön roippeita peräkärryyn ja rupean kiertämään Suomea tämän tivolin kanssa, sanoo Homanen viitaten Kajaanissa olleisiin Antiikkimessuihin.

Pitkän linjan harrastaja pääsisikin liikkumaan omanlaisensa perheyhteisön kanssa, sillä vuosikymmenien saatossa myyjät ovat tulleet tutuiksi.

– Tästä on tullut elämäntapa.

Lue seuraavaksi