"Päässä viiraa ja tekniikka kiinnostaa" – vielä ovat radioamatöörit voimissaan

Vaikka meillä on matkapuhelimet, nettiyhteydet ja sosiaalinen media, ne eivät ole syrjäyttäneet radioamatööriharrastusta. Jos netti veikin yhden sukupolven, uusi polvi palaa harrastuksen pariin sen erikoisuuden vuoksi.

Kotimaa
Kaksi radioamatööriä ottaa yhteyksiä radiolaitteella ja poseeraa kameralle
Tiina Kokko / Yle

Lauantaina on vietetty kansainvälistä radioamatööripäivää ja Suomen Radioamatööriliiton Kevätpäivää Riihimäellä. Kun Riihimäellä vilkuilee ympärilleen, tuntuu, että paikalla on vain miehiä keski-iästä ylöspäin.

Ensi vilkaisu voi pettää, tai niin ainakin vakuuttaa Riihimäen Kolmosten eli paikallisen radioamatöörikerhon puheenjohtaja Marko Saarela. Kyllä radioamatööritoiminta kiinnostaa nuoriakin.

– Harrastus on hyvin vanha. Se on alkanut 1920-luvulla ja totta on, että kaikissa harrasteissa, niin meilläkin – vaan ei ehkä partiolaisissa – ikärakenne on se, että on enemmän keski-ikäisiä ja varttuneita kuin nuoria.

– Mutta on todettava, että olemme panostaneet kouluttamiseen, ja kyllä olemme saaneet harrasteeseen mukaan myös nuoria viime vuosina eli jäsenmäärä on pysynyt aika tasaisena, Saarela valottaa.

Homma ja miten se tehdään vaikeasti

Suomen Radioamatööriliitossa on jäseniä nelisen tuhatta.

– Minä olen puhunut nelikymppisistä. Se on menetetty sukupolvi, Radioamatööriliiton puheenjohtaja Merja Koivaara tunnustaa.

Tässä on paljon sellaisia asioita, joita ei kerta kaikkiaan voi netissä tehdä.

Merja Koivaara

– Silloin kun he olivat nuoria, tuli netti. Mutta nyt kun netti on kaikkien käytettävissä ja tietokone on kaikilla, ruvetaan taas etsimään jotain erikoista tekemistä, jotain vähän spesiaalimpaa.

– Tässä on paljon sellaisia asioita, joita ei kerta kaikkiaan voi netissä tehdä, Merja Koivaara jatkaa ja tarkoittaa muun muassa laitteiden rakentamista, niiden kokeilemista, morsetusta ja niin edelleen.

– Kyse ei ole enää siitä, saako yhteyden pidettyä. Esimerkiksi matkapuhelimella yhteys syntyy aina, mutta se kokeilu, kun tekee ensimmäisen lanka-antennin, Marko Saarela lyös lisää löylyä harrastuksen puolesta.

– Parikymmentä metriä lankaa radion perään ulos, ja siitä kuulee maapallon toiselta puolelta tulevia asemia ja pystyy pitämään yhteyden muutaman watin teholla. Kyse on siitä, miten se tehdään vaikeasti, ja se on sitä kiehtovaa puolta siinä yhteydenpidossa, Saarela jatkaa.

Kyse on siitä, miten se tehdään vaikeasti, ja se on sitä kiehtovaa puolta siinä yhteydenpidossa.

Marko Saarela

Radioamatöörin pitää siis olla omalaatuisensa persoona?

– Pitää olla päässä vähän vikaa, niin kuin monessa harrastuksessa, että uppoaa siihen syvälle ja kiinnostuu siitä. Kyllä useimmalla päässä viiraa ja tekniikka kiinnostaa, nauraa Saarela.

Se alkoi morsemerkeistä

Radioamatööriliiton puheenjohtaja Merja Koivaara on itse hyvä esimerkki siitä, että radioamatööritoiminta ei ole vain miesten ja poikien juttu. Tosin naisia on selkeästi vähemmän kuin vastakkaista sukupuolta.

Radioamatööri etsii yhteyksiä radiolaitteella
Tiina Kokko / Yle

Harrastajista naisia on viidestä kymmeneen prosenttia, arvioi Merja Koivaara.

– Minä olen ollut radioamatööri varmaan viisivuotiaasta asti, kun näin ensi kerran morsemerkit ja halusin morsettaa. Isäni oli radistina sodassa ja tämä harrastus on ilmeisesti veren perintöä.

Radioamatööritoiminta on monipuolinen harrastus, mutta vaatii pätevyystutkinnon.

Kun jotkut haluavat pitää yhteyksiä radioaalloilla, toiset ovat hurahtaneet radiolaitteiden rakentamiseen. Jotkut taas yhdistävät harrastukseensa radiosuunnistuksen, radiokilpailut tai vapaaehtoisen pelastustoiminnan.