Olympiakomitean puheenjohtaja: Liikkumattomuudesta 2 miljardin euron vuosikustannukset

Olympiakomitean puheenjohtajan Risto Niemisen mukaan liikkumattomuus näkyy suurina terveydenhoitokustannuksia, mutta sillä on vaikutusta myös kilpaurheiluun. Huippu-urheilijoita ei synny, jos ei ole perheitä, jotka liikkuvat.

urheilu
Risto Nieminen
Risto NieminenYle

Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen haluaa patistaa suomalaisia liikkumaan enemmän. Liikkumattomuudesta ja sen aiheuttamista terveysongelmista aiheutuu UKK-instituutin laskelmien mukaan vuosittain noin kahden miljardin euron kustannukset, muistuttaa TV1:n Ykkösaamussa vieraillut Nieminen.

– Osa porukasta liikkuu hyvinkin paljon, ja osa ei sitten paljon ollenkaan. Tämä kasautuminen tuottaa ongelmia ja valtavan suuria kustannuksia yhteiskunnalle. Jos puhutaan kestävyysvajeesta, niin kahden miljardin euron kustannukset liikkumattomuudesta ovat todella merkittävät.

Liikkumattomuuden seuraukset realisoituvat erilaisten sairauksien ja liikuntakyvyn vähenemisen hoitotoimenpiteinä. Tilannetta voi korjata jo arkiliikuntaa lisäämällä, muistuttaa Nieminen.

– Tutkimukset osoittavat, että jos nukkuu kahdeksan tuntia ja on sitten kahdeksan tuntia töissä, niin tilannetta ei korjata sillä, että käy puolen tunnin tai tunnin lenkillä. Liikkumista pitää jakaa pitkin päivää. Pitää keskeyttää työpäivää, päästä pois monotonisista työasennoista ja istumisesta.

Liikkumattomuus heijastuu huippu-urheiluun

Liikkumattomuuden lisääntymisellä on suora vaikutus myös menestymiseen kilpa- ja huippu-urheilussa, sanoo Nieminen.

– Jos meillä ei ole perheitä, jotka liikkuvat, ei synny myöskään huippu-urheilua. Huippu-urheilijoita ei tehdä vain joistain erikoisyksilöistä. Me tarvitsemme ihmisiä, jotka harrastavat liikuntaa nuoresta pitäen, ja että syntyy liikunnallinen elämäntapa. Se on huippu-urheilun kehittämisen pohja.

Lasten ja nuorten urheilua ei kuitenkaan pitäisi ottaa liian vakavasti, ei ainakaan liian varhain. Ilo ja hauskuus pitäisi säilyttää mahdollisimman pitkään, sanoo Nieminen. Liian kunnianhimoiset vanhemmat voivat aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

– Meillä on pientä riskiä siitä, että me vanhemmat tuomme siihen liikaa kilpailuhenkisyyttä ja painotamme joukkueen pärjäämistä liian varhaisessa vieheessa. Tämä tuo urheiluun sellaista väkinäisyyttä, joka pudottaa osan lapsista pois jo varhaisessa vaiheessa.

Tietynlainen liikkumattomuuden kulttuuri näkyy myös urheilevassa nuorisossa, sanoo Nieminen.

– Siinä saattaa olla 15 mopoautoa odottamassa stadikan vierellä tai vanhemmat autossa odottamassa harjoitusten päättymistä. Monet valmentajat muistavat kaiholla sitä aikaa, kun lapset liikkuivat luonnostaan ja leikkivät jopa pihaleikkejä.