YK vapautti 21 ihmistä orjuudesta Keski-Afrikan tasavallassa

YK:n pakolaisjärjestön mukaan kapinallisten vuosi sitten vangitsemat ihmiset ovat kertoneet raiskauksista, kidutuksesta ja pakkotyöstä.

Ulkomaat

YK:n rauhanturvaajat ovat vapauttaneet Keski-Afrikan tasavallassa 21 paimentolaista, jotka ovat olleet kapinallisten orjina, kertoo YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustaja Dalia Alachi. Jopa sata muuta on yhä vankina.

Fulani-heimoon kuuluvat paimentolaiset jäivät vangiksi lähellä Yaloken kaupunkia noin vuosi sitten. Keski-Afrikan tasavallassa roihusi tuolloin uskonnollisia väkivaltaisuuksia, jotka olivat puhjenneet islamilaisen Seleka-kapinallisryhmän kaapattua edellisvuonna vallan.

Alachin mukaan 21 vangitun vapauttamisesta sovittiin neuvotteluissa, joihin osallistui YK:n rauhanturvaajia ja paikallisia viranomaisia. Hän kertoo, että vapaaksi päässeistä kuusi on naisia, kaksi miehiä ja 13 lapsia.

– He ovat kertoneet meille kidutuksesta, joukkoraiskauksista, pakkotyöstä, Alachi sanoo.

Hänen mukaansa naisista kolme on raiskattu ja he ovat sokissa, täysin traumatisoituneita.

Vapautetut on viety Yalokeen noin 300 kilometrin päähän pääkaupungista Banguista. Siellä noin 400 fulania on ennestään YK:n suojeluksessa.

Yaloken fulanit hakeutuivat turvaan vuosi sitten, kun Selekaa vastustaneet kristityt kapinalliset jahtasivat heitä. Sen jälkeen tilanne on parantunut joissakin Keski-Afrikan tasavallan kaupungeissa, mutta maaseudulla väkivalta jatkuu, Alachi sanoo.

Lähteet: Reuters