Ennuste: Kokoomukselle ei edustajaa Lapista

Ylen vaaliennusteen mukaan Kokoomus menettää lapin ainoan kansanedustajan paikkansa. Ennusteen mukaan Heikki Autto saisi 6 401 ääntä ja olisi ensimmäinen rannalle jäänyt ehdokas. Keskusta on saamassa neljä paikkaa ja perusuomalaiset, vasemmistoliitto ja demarit yhden.

Suomen poliittiset puolueet
Ylen ennuste eduskuntavaalien lopputuloksesta kello 21.25.
Yle

Ylen vaaliennusteen mukaan Keskusta on saamassa Lapissa vaalivoiton ja neljännen kansanedustajan paikan. Katri Kulmunista on tulossa äänikuningatar yli 10 000 äänellä. Myös Paavo Väyrynen, Eeva-Maria Maijala ja Markus Lohi ovat tulossa valituiksi.

Perussuomalaisten Hanna Mäntylä on saamassa toiseksi eniten ääniä. Demareista läpi on menossa Johanna Ojala-Niemelä. Vasemmistoliitosta eduskuntaan ollaan valitsemassa Markus Mustajärvi.

Jos Paavo Väyrynen päättääkin lähteä europarlamenttiin, niin keskustan listalta hänen tilalleen eduskuntaan on nousemassa Simo Rundgren. Tosin kamppailu keskustan viidennestä sijasta on äärimmäisen tiukka. Ennusteessa Mikko Kärnä on vain 34 äänen päässä Rundgrenista.

Varalle ovat jäämässä vasemmistoliiton Sari Moisanen, demareiden Pekka Tiitinen ja perussuomalaisten Matti Torvinen. Moisanen on saamassa ennusteen mukaan noin 4 500 ääntä.