Lopullinen vaalitulos: Keskustalle suurvoitto – perussuomalaiset ylsi kakkoseksi, SDP romahti

Päättyneen vaalikauden pääministeripuolue kokoomus menetti seitsemän paikkaa ja jäi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Kaikki äänet on nyt laskettu.

politiikka
Juha Sipilä Keskustan vaalivalvojaisissa Helsingissä.
Juha Sipilä Keskustan vaalivalvojaisissa Helsingissä.Marja Väänänen / Yle

Keskusta on saavuttanut suurvoiton eduskuntavaaleissa. Kun kaikki äänet on laskettu, saa keskusta sai uuteen eduskuntaan 49 kansanedustajaa eli peräti 14 enemmän kuin sillä oli edellisellä vaalikaudella.

Perussuomalaiset menetti vaaleissa yhden kansanedustajan, mutta ylsi taas "jytkyyn" nousemalla eduskunnan toiseksi suurimmaksi puoleeksi 38 paikalla. Kokoomus hävisi kakkossijan niukkaakin niukemmin: se sai enemmän ääniä kuin perussuomalaiset, mutta yhden edustajan vähemmän.

Edustajanpaikkoja kokoomus menetti seitsemän.

Vaalien suurin häviäjä oli SDP, joka menetti peräti kahdeksan paikkaa ja sai vain 34 kansanedustajaa.

Muista puolueista vihreät kuuluu vaalien voittajiin. Se lisäsi paikkalukuaan kymmenestä peräti 15:een. Vasemmistoliitto menetti kaksi edustajanpaikkaa ja päätyi 12:een.

RKP piti edellisissä vaaleissa saamansa yhdeksän paikkaa ja kristillisdemokraatit menetti yhden. Sillä on uudessa eduskunnassa viisi paikkaa.

Vaalien äänikuningas oli keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä 30 733 äänellä. Toiseksi eniten eli 29 441 ääntä sai perussuomalaisten Timo Soini. Kolmanneksi nousi 27 003 äänellä kokoomuksen Alexander Stubb.

Vaalien äänestysprosentti oli 70,1. Edellisissä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa luku oli hieman korkeampi eli 70,5. Vaalitulos vahvistetaan keskiviikkona.

Vaalien tulospalvelun löydät täältä. (siirryt toiseen palveluun)