Sanomalehden uutissivulle lipsahti neljä vuotta vanha vaalijuttu

Salon Seudun Sanomien uutisivun pääjuttuun oli jäänyt vanhaa tekstiä edellisistä eduskuntavaaleista. Vanhaa juttua oli käytetty apuna vaalisivujen ulkoasua suunniteltaessa.

Kotimaa
Salon Seudun Sanomiin lipsahti vanha juttu
Joona Haarala / Yle

Moni salolainen sanomalehden lukija hieraisi silmiään lukiessaan lehden ykkösuutista eduskuntavaalien tuloksesta. Jutussa kerrottiin, kuinka perussuomalaiset muuttivat suomalaista poliittista karttaa ja kuinka keskustalle vaalitulos oli katastrofi.

– Keskustalle vaalitulos hirmuinen järkytys. Puheenjohtaja Mari Kiviniemi pysyi tyynenä, mutta kasvoilta saattoi lukea suuren pettymyksen..., lehden uutisessa kerrotaan.

Syy neljän vuoden takaisen uutisen julkaisemineen on yksinkertainen: lehden toimitus oli päivän aikana tehnyt sommitelman uutissivun ulkoasuksi. Jutussa otsikko oli tehty oikein, mutta vanha teksti oli jäänyt, lehti kertoo nettisivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Lipsahdus saattoi mennä toimituksessa läpi, sillä artikkeli alkaa perussuomalaisten vaalivoiton sulattelulla.

Myös Aamulehdessa sattui ja tapahtui: Oulun vaalipiirin tuloksesta kertova uutinen oli otsikoitu tekstillä "Ensimmäisen pätkän otsikko kolmelle riville".