Ehdokkaan videotentti katsottiin yli 13 000 kertaa – näin pitkälle se kantoi vaaleissa

Internet ja sosiaalinen media ovat olennainen osa vaaleja, mutta kansanedustajat valitaan edelleen piirtämällä numero äänestyslippuun. Vaaleissa pärjänneet ehdokkaat olivat useimmiten suosittuja myös Ylen Vaaligalleriassa, mutta pelkällä galleriajulkisuudella ei kuitenkaan voitettu vaaleja.

Kotimaa
Kuvakaappaus Ylen Vaaligalleriasta.
Ylen Vaaligalleria

Erinomaisen suosittu Ylen Vaaligalleria - 4,4 miljoonaa käynnistystä - kertoo omalta osaltaan sen, että internetillä ja sosiaalisella medialla on nykyisin tärkeä rooli eduskuntavaaleissa, mutta kansanedustajapaikat ratkaistaan edelleen vasta vaaliuurnilla.

Esimerkiksi Savo-Karjalan vaalipiirissä Ylen Vaaligallerian kiistaton "somekunkku" oli Muutos 2011 -puolueen Reima Kultalahti, jonka vaalitenttiä oli vaalien jälkeiseen maanantaiaamuun mennessä katsottu 13 661 kertaa. Kultalahti sai sunnuntain vaaleissa 80 ääntä.

Gallerian toiseksi suosituimmaksi katsottu (5 770) keskustan Sallamaarit Markkasen tentti ei ihan vastannut menestystä vaaleissa. Markkanen sai kuitenkin hyvän kannatuksen eli 3 693 ääntä.

Äänikuningattaret myös katsottuja

Vaaligallerian kolmanneksi ja neljänneksi suosituimmat tentit menivät yksiin vaalimenestyksen kanssa.

Vaaligallerian kolmas, keskustan Hannakaisa Heikkinen oli vaalien kakkonen: 5 445 klikkiä galleriassa ja 10 714 ääntä vaaleissa. Gallerian neljänneksi katsotuin tentti oli vaalien äänikuningattaren, kristillisten uuden kansanedustajan Sari Essayahin: 4 982 klikkiä galleriassa ja 11 184 ääntä.

Vaaligallerian viitossija (4 869 kertaa) meni vihreiden Harri Auviselle, joka sai vaaleissa 2 634 ääntä ja ylsi vihreiden varasijalle. Gallerian kuudenneksi katsotuin tentti (4 799) oli keskustan ehdokkaan Rauli-Jan Albertin, joka sai 2 142 ääntä.

Eduskuntaan vähilläkin klikkauksilla

Savo-Karjalan uusista kansanedustajista moni jäi lopulta aika vähälle huomiolle ja kiinnostukselle Vaaligalleriassa.

Esimerkiksi vasemmistoliiton Matti Semin vaalitenttiä oli katsottu vain 968 kertaa sekä SDP:n Riitta Myllerin ja Merja Mäkisalo-Ropposen noin 1 500 kertaa.

Vaalipiirin 16 uudesta kansanedustajasta 15 oli mukana Ylen Vaaligalleriassa. Heistä 10 keräsi alle 3 000 katsomiskertaa.

Kun vertaa Ylen Vaaligallerian katsomiskertoja ja vaaleissä läpi menneitä ehdokkaita, niin viimeistään silloin selviää, että pelkällä Vaaligallerian netti- ja somemenestyksellä ei nousta eduskuntaan.

Savo-Karjalan Vaaligallerian TOP 16 kertoo, että suosituimmista videotenttien pääosanesittäjistä 11 jäi ilman kansanedustajapestiä.

Some- ja nettikiinnostus ei siis välttämättä korreloi lainkaan lopullisen vaalimenestyksen kanssa. Somehittinä elää omaa elämäänsä yleensä erikoinen persoona tai yhden miehen show.

Vaalien ääniharavat ovat kuitenkin suosittuja myös Vaaligalleriassa, mikä kertoo siitä, että galleria helpottaa äänestäjää ehdokkaan valinnassa.