Maakuntien välinen kisavoitto Päijät-Hämeeseen – "Vaalitulos kertoo ilmapiiristä."

Vaalitulos on tuottanut pohdittavaa Hämeessä, kun luvut keikahtivat eduskuntavaaleissa uuteen asentoon. Kanta-Häme sai kuusi kansanedustajaa, kun Päijät-Häme kasvatti lukemansa kahdeksaan. Tulosta on arvioitu kuin maakuntien välistä ottelua.

vaalit
Päijät-Hämeen kuusi kansanedustajaa kukitetaan
Juha-Petri Koponen / Yle

Sunnuntain eduskuntavaaaleissa Päijät-Häme veti pidemmän korren maakuntien kansanedustajien määrässä. Hämeen vaalipiirin entinen asetelma keikahti päälaelleen.

Vaalipiirin äänikuningatar, hämeenlinnalainen pitkän linjan poliitikko näkee tilanteessa huolestuttavia piirteitä.

– Se oli odotettavissa, kun katsoi Päijät-Hämeen mediaa. Siellä viestitettiin, että älkää äänestäkö hämäläisiä, ja päijäthämäläiset näkyivät positiivisessa valossa koko ajan. Vaalitulos kertoo ilmapiiristä, sanoo sdp:n Tarja Filatov.

Päijät-Hämeessä tuoreet kansanedustajat puolestaan liputtavat maakuntansa puolesta.

Kelkka on kääntynyt toiseen suuntaan.

Ville Skinnari

– Luulen, että päijäthämäläiset äänestivät oman maakunnan ehdokkaita, mikä on hyvä asia. Kelkka on kääntynyt toiseen suuntaan. Uutena kansanedustajana olen siitä hyvin iloinen, sanoo lahtelainen sdp:n tuore kansanedustaja Ville Skinnari.

– Tässä on palattu väestösuhteen mukaiseen suhteeseen. Päijäthämäläiset uskovat omiin ehdokkaisiinsa. Meillä on ollut hieno edustusto, sanoo myös keskustan juuri valittu kansanedustaja Martti Talja.

"Tarvitsemme koko vaalipiiriä"

Konkaripoliitikko peräänkuuluttaa kuitenkin maakuntien yhteistä työsarkaa.

– Minusta jako on keinotekoinen. Jos Lahti haluaa pärjätä ja jos Forssa haluaa pärjätä, tarvitsemme toinen toisiamme. Tarvitsemme koko vaalipiiriä, painottaa Filatov.

Lahdessa on riemuittu myös historiallisesta tuloksesta, kun peräti neljä lahtelaista ehdokasta meni läpi siinä, missä Hämeenlinnasta meni läpi yksi.

– Lahti on iso kaupunki ja isoin kaupunki koko vaalipiiristä, yli 100 000 asukasta, joten Lahti ansaitsee kansaedustajia. Tulos on Lahden kannalta pelkästään hyvä asia, sanoo lahtelainen Skinnari.

– Meillä on työttömyys valtavan korkea, se on suurimpia ongelmiamme, kommentoi niin ikään lahtelainen Martti Talja.

Hollola ja hyvä henki

Yksi vaalien voittajista oli myös Hollola, kun kolme kertaa Hämeenlinnaa pienemmästä kunnasta meni peräti kolme edustajaa läpi.

– Meillä on äärimmäisen hieno poliittinen ilmapiiri Hollolassa. Ennen päätöksiä käydään keskusteluita hyvässä hengessä. Sekin on varmaan tuonut hyvää virettä koko kuntaan. Meillä on hyvä esimerkki siitä, että yhdessä voidaan tehdä, vaikka välillä on eri näkemyksiä, sanoo perussuomalaisten toiselle kaudelle valittu hollolalainen Anne Louhelainen.

Meillä on äärimmäisen hieno poliittinen ilmapiiri Hollolassa.

Anne Louhelainen

Vaalitulos oli sekin, että Kanta-Hämeessä jyräsivät naiset ja Päijät-Hämeessä miehet. Mistä tämä kertoo?

– Tuohon en uskalla sanoa mitään. Politiikassa on vanha sanonta, että naiset äänestävät naisia, mutta täytyy toivoa, että minuakin on joku nainen äänestänyt. Ehkä syitä on muun muassa se, että meillä oli sdp:ssä vahva naisehdokas Kanta-Hämeessä, Tarja Filatov, siitäkin se kertoo, sanoo Ville Skinnari.