Paasiot: SDP kaipaa uudistuksia

Turkulaiset demaripoliitikot, isä ja tytär, Pertti ja Heli Paasio ovat sitä mieltä, että SDP:n on puolueena muututtava. Puolue kärsi eduskuntavaaleissa tappion.

Eduskuntavaalit 2015
Pertti Paasio ja Heli Paasio
Pertti ja Heli Paasio, isä ja tytär, sanovat, että SDP kaipaa puolueena muutosta.Joona Haarala / Yle

SDP kaipaa uudistuksia ja elävämpää kontaktia omiin kannattajiin. Näin toteavat turkulaiset demaripoliitikot Heli ja Pertti Paasio. SDP menetti koko maassa kahdeksan paikkaa ja Varsinais-Suomessa yhden.

Paasioita puolueen heikko kannatus harmitti, vaikka sitä ennakoitiin. Voisi kuvitella, että taloudellinen ahdinko, työttömyys ja lama olisivat työväenliikkeelle parasta aikaa. Mikä ajoi SDP:n tähän jamaan?

Heli Paasio muistuttaa, että politiikan sisältöön pitää kiinnittää paljon enemmän huomiota. Analysoinnin lisäksi oikeisiin toimiin pitää ryhtyä.

– Kun jäimme vuonna 2007 oppositioon Antti Kalliomäen johdolla, tehtiin analyysi siitä, mitä pitäisi tehdä toisin. Muistaakseni Liisa Jaakonsaari nosti asian esille vähän aikaa sitten. Hän oli lukenut analyysin ja totesi, että mihinkään toimiin ei ollut ryhdytty sen johdosta. Ei pidä myöskään tehdä niin, että analysoidaan, mutta ei tehdä aidosti mitään ja vaihdetaan vaan puheenjohtajaa, Heli Paasio muistuttaa.

Puolue on Heli Paasion mukaan kokenut aikamoisen myllerryksen tämän vuosituhannen aikana.

Poliitikkojen puhuttava ymmärrettävää kieltä

Heli Paasio sanoo, että puolueen on tässä tilanteessa muututtava. Pertti Paasio muistuttaa, että poliitikkojen pitää puhua niin, että ihmiset ymmärtävät heitä.

– Pohtimisen perinne pitää palauttaa. Ihmiset kysyvät oikeuksiaan ja heille pitää vastata niin, että he ymmärtävät. Ihmisten arjesta ei pidä vieraantua, Pertti Paasio sanoo.

Pertti Paasio kuitenkin uskoo, että paremmat ajat ovat tulossa.

Sosiaalidemokratiaa tarvitaan yhteiskunnassa, mutta sen pitää olla yhteydessä niihin ihmisiin joiden palveluksessa puolue on.

Pertti Paasio

– Auringonlaskua seuraa auringonnousu ja vähän kirkkaammat maisemat. Sosiaalidemokratiaa tarvitaan yhteiskunnassa, mutta sen pitää olla yhteydessä niihin ihmisiin joiden palveluksessa puolue on, Pertti Paasio sanoo.

Paasiot luottavat eduskuntaan valittuihin kansanedustajiin.

– Seuraan kiinnostuneena asiaa, mutta minun asiani ei ole antaa neuvoja. Täysi luottamus on niihin, jotka nyt on valittu eduskuntaan, Pertti Paasio toteaa.

– Luotan ja uskon siihen, että nyt valitut edustajat tekevät parhaat päätökset. Oma intuitiivinen reaktioni oli, että nyt emme ole itsestään selvänä hallituspuolueena. Hallituksen muodostajalla ei ole helppo tehtävä ja jokaisen puolueen täytyy itse miettiä, mikä on paras vaihtoehto sekä yhteiskunnalle että puolueelle, Heli Paasio jatkaa.

Paasion kokoinen aukko eduskunnassa

Eduskunnassa on historiallinen tilanne, kun Paasion sukua ei nähdä eduskunnan lehtereillä. Heli Paasio ei asettunut enää ehdolle näissä eduskuntavaaleissa.

Rafael, Pertti ja Heli Paasio ovat pitäneet sukunsa kunniaa eduskunnassa yllä jo vuodesta 1948, kun Rafael Paasio nousi eduskuntaan.

Pertti Paasio nousi eduskuntaan 7.5.1975 varamiehen paikalta. Kansanedustajana Pertti Paasio ehti olla muutaman kuukauden samanaikaisesti isänsä Rafael Paasion kanssa.

Ei pidä myöskään tehdä niin, että analysoidaan, mutta ei tehdä aidosti mitään ja vaihdetaan vaan puheenjohtajaa.

Heli Paasio

– Kotona politiikasta puhuminen oli luontevaa. Siitä sitten varmasti jäsenyys nuorisojärjestöissä johti tälle politiikan polulle, mutta ei se itsestään selvää ollut, Pertti Paasio kertoo.

Muutaman vuoden tauko Paasion suvulla oli eduskuntatyössä, kun Pertti Paasio edusti Suomea Euroopan parlamentissa vuosina 1996-1999.

Heli Paasio valittiin eduskuntaan vuoden 1999 vaaleissa. Vuotta aiemmin Heli Paasion päässä alkoi muhia mahdollisuus asettua ehdokkaaksi.

– Ihan omasta tahdosta ehdokaspäätös syntyi. Aika nöyrin mielin on sitä vaalityötä tehty. Kaikki on niin avoinna siihen saakka, kunnes äänestäjät ovat äänestäneet, Heli Paasio sanoo.

Heli Paasio luopui vapaaehtoisesti eduskuntatyöstä. Nyt hänellä on aikaa hengähtää ja miettiä, mitä tekee tulevaisuudessa. Kahden lapsen äiti on ehtinyt viettää enemmän aikaa kotona. Hän on aloittanut etänä hyvinvointiopiskelun. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat kuitenkin täysin auki. Heli Paasio on koulutukseltaan matematiikanopettaja.