3 000 asukkaan pikkukunnassa kesätyö on kiven alla – Ella saa sen marssimalla työnantajan luo

Keskipohjalainen Perho kertoo kotisivuillaan olevansa pieni mutta pippurinen kunta. Niin kuin muissakin pikkukunnissa, kamppailu kesätöistä on kovaa. Esimerkiksi tämän kevään abiturientti Ella Puoliväli on kuitenkin onnistunut saamaan niitä 14-vuotiaasta saakka.

ilmiöt
Ella Puoliväli
Raila Paavola / Yle

Uimakoulun ja kesäkerhon ohjaaja, nurmikkoalueen hoitaja, keittiöapulainen ja vanhusten virikeohjaaja. Muun muassa näitä tehtäviä reilu 2 900 asukkaan Perhon kunta pystyy tarjoamaan kesäksi nuorille. Vaikka myös alueen yritykset palkkaavat heitä, ei kesätöitä riitä läheskään kaikille halukkaille.

Perholainen Ella Puoliväli aloitti ensimmäisessä kesäpestissään jo 14-vuotiaana. Tähän mennessä hän on ehtinyt paiskia hommia kaupan kassalla, seurakunnan leireillä ja kotiseutumuseossa.

Puoliväli kertoo olevansa ulospäin suuntautunut, mikä on helpottanut töiden hakemista. Työpaikkansa hän on saanut yleensä kävelemällä suoraan työnantajan luokse.

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ujot eivät voisi saada kesätöitä. Heidän pitää vain kerätä rohkeutta, lähteä liikkeelle ja uskaltaa kysyä. Myös työnantajien tulisi olla avoimia kaikenlaisia kesätyöntekijöitä kohtaan ja ymmärtää, että me ihmiset olemme erilaisia, Puoliväli toteaa.

Vain pieni osaa saa töitä, oma aktiivisuus auttaa

Yksi perholainen kesätyöllistäjä on talotehdas Jetta-Talo. Sen toimitusjohtaja Tero Hietaniemi kertoo, että tämän kesän palkkauksia ei ole vielä täysin lyöty lukkoon. Ne selviävät, kun loputkin kesälomalistat saadaan valmiiksi.

Olen tyytyväinen, että joka kesä on ollut töitä eikä ole tarvinnut jäädä peukaloita pyörittämään

Ella Puoliväli, Perho

– Tällä hetkellä on tiedossa, että toimihenkilöpuolelle suunnitteluun on tulossa kaksi ja tuotantoon ainakin neljä.

Parhaina vuosina yrityksessä on ollut toistakymmentä kesätyöntekijää. Hietanimi toteaa, että tuleva kesä on neljäs vuosi peräkkäin, jolloin kesätyöntekijöiden määrä ei nouse. Käänne parempaan vaikuttaisi kuitenkin olevan tulossa. Silti Perhossa vain pieni osa saa kotipaikkakunnaltaan töitä.

– Näin tilaston, jonka mukaan Perhossa on 15–19-vuotiaita reilu 200. Arvioisin, että noin 25 prosenttia porukasta löytää kesätöitä. Kyllä siinä moni halukas jää ilman.

Hietaniemi itse aloitti kesätyöt 15-vuotiaana. Hän ei löytänyt niitä kotikunnastaan Perhosta, vaan työskenteli helsinkiläisen huoltoaseman kassalla.

– Kyllä täältä Perhosta on kuitenkin mahdollisuus löytää töitä, kunhan on vain aktiivinen.

Ella Puoliväli on samaa mieltä. Hänellä ja hänen lähimmillä kavereillaan ensi kesän työt ovat jo varmistuneet.

– Aloitan ensi kuussa kaupan kassalla. Olen tosi tyytyväinen, että joka kesä on ollut töitä eikä ole tarvinnut jäädä peukaloita pyörittämään, Puoliväli naurahtaa.