Poliisi Tammelan pihasudesta: Kyllä se kuvissa sudelta näyttää

Asutuksen lähellä liikkuva susi huolestuttaa väkeä Teuron kylällä Tammelassa. Sudesta on tehty havaintoja jo useampana päivänä. Kylällä hiippailevasta sudesta on myös useita kuvia.

Kotimaa
Riistakamerakuva sudesta.
Hämeen poliisi

Lounais-Hämeessä Tammelan Teurolla tehdyt susihavainnot ovat varmistuneet sudeksi. Susi on liikkunut lähellä asutustakin, mutta vaaraa se ei ole aiheuttanut. Rikoskomisario Tomi Repo Hämeen poliisista sanoo, että sudesta on varsin monen eri ihmisen havaintoja ja myös eri lähteistä.

– Teuron asukkaat ovat tehneet silminnäkijähavaintoja, mutta susi on tallentunut myös kuviksi. Alueen ihmisillä on kaikenlaisia valvontakameroita ja muita, ja nähin kameroihin on tallentunut sitten kuvia tästä sudesta.

Asukkaat ovat tehneet silminnäkijähavaintoja, mutta susi on tallentunut myös kuviksi.

Tomi Repo

Repo kertoo, että paikalliset ihmiset ovat lähettäneet kuvia Teuron sudesta myös poliisille, ja kuvien perusteella näyttää todellakin siltä, että sudesta on kyse.

– Olemme olleet jo yhteydessä paikallisen metsästysseuran suurriista-asiamieheen ja riistakeskuksen riistapäällikköön, kertoo Repo. Tällä hetkellä tarkkailemme Teuron susitilannetta ja toivomme, että ihmiset lähettävät meille edelleenkin havaintoja sudesta.

– Susihavaintoja kaivataan myös sen takia, että suurriista-asiamies voi päivittää niin sanottua tassurekisteriä.

Harvinainen hiippailija hämmentää

Susihavaintojen perusteella päätetään, mihin toimiin Tammelassa ryhdytään suden vuoksi. Rikoskomisario Tomi Repo sanoo, että mihinkään suureen susijahtiin ei olla vielä aihetta ryhtyä.

– Sudet ovat harvinaisia lounaisessa Hämeessä, joten Teuron asukkaat ovat ymmärrettävistä syistä hämmentyneitä ja peloissaan, Repo sanoo. Etenkin kun seudulla liikkuu lapsia, niin pelätään, että mitä heille voi sattua.

Mitään susikuljetuksia ei ainakaan poliisin mukaan olla järjestämässä. Tomi Repo muistuttaa, että nyt tarkkaillaan tilannetta ja toimitaan sen mukaan.