1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lieksa

Komposiittivalmistaja Joptekin johto vaihtui yllättäen

Suuria risteilijäkauppoja viime vuosina tehnyt lieksalainen Joptek on vaihtanut toimitusjohtajaa. Yhtiö perustelee vaihdosta kasvulla kansainvälisille markkinoille.

Lieksa
Toimitusjohtaja Aku Lampola sanoo, että alan kilpailu on kireää.
Toimitusjohtaja Aku Lampola sanoo, että alan kilpailu on kireää.YLE / Janne Ahjopalo

Lieksalainen kevytrakenteiden ja komposiittien suunnittelija ja valmistaja Joptek on saanut uuden toimitusjohtajan. Vuodesta 1999 Joptekissa työskennellyt ja viimeisen vuosikymmenen yhtiötä luotsannut Aku Lampola on lähtenyt firmasta.

Uutena toimitusjohtajana on jo aloittanut Jouni Pitko, joka on nimitetty toimitusjohtajaksi maanantaina. Joensuulainen Pitko on aiemmin työskennellyt muun muassa Abloylla ja Tulikivellä.

Yhtiön kotisivujen mukaan muutos vahvistaa Joptekin voimakasta eteenpäin menoa kansainvälisillä markkinoilla.

Juuri työnsä toimitusjohtajana aloittanut Pitko ei halua kommentoida vaihdosta.

Aku Lampola puolestaan ei kerro lähtönsä syistä.

On sovittu, etten kommentoi

Aku Lampola

– On sovittu, etten kommentoi, Lampola toteaa.

Hän kuitenkin kertoo myyneensä omat Joptekin osakkeensa ja aikovansa jäädä Pohjois-Karjalaan.

Lampola tuli osaomistajaksi vuonna 2014, kun liikemies Kyösti Kakkosen yhtiö Joensuun Kauppa ja Kone osti Joptekin venäläisiltä.

Yle Pohjois-Karjala ei tavoittanut omistaja Kyösti Kakkosta antamaan lisätietoa johdon vaihdoksesta.

Joptek työllistää Lieksassa noin sata ihmistä. Liikevaihtotavoite tälle vuodelle on uuden toimitusjohtajan Jouni Pitkon mukaan 27 miljoonan euron luokkaa.

Lue seuraavaksi