Oulun vaalipiirin kansanedustajat yllättävän yksimielisiä

Suurin osa Oulun vaalipiirin kansanedustajista rahoittaisi Talvivaaraa valtion kassasta. Kollaja-kysymyksessä tuoreet edustajat kuuntelevat mielellään pudasjärvisten mielipiteitä.

kansanedustajat
Eduskuntatalo.
Yle

Oulun vaalipiirin uudet kansanedustajat ovat yli puoluerajojen hyvinkin yksimielisiä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa viime aikoina puhuttaneista aiheista, ilmenee Ylen vaalikonevastauksista.

Talvivaaraan alueen 18 kansanedustajaa ovat pääosin valmiita panostamaan valtion rahaa tavalla tai toisella.

Vain kokoomuksen kajaanilainen edustaja Eero Suutari, perussuomalaisten oululainen Olli Immonen ja vihreiden kalajokinen edustaja Hanna Halmeenpää vieroksuvat valtion osallisuutta Talvivaaran pelastamisessa.

Keskustan puoluejohtaja Juha Sipilä sanoo, että valtio voi käyttää rahaa vain Talvivaaran alasajoon, jos muita sijoittajia kaivokseen ei löydy.

Pudasjärvisiä pitää kuunnella

Kollajan allasta vastustaa seitsemän ja selkeästi kannattaa neljä edustajaa. Muut seitsemän edustajaa huomioisivat ennen kaikkea paikallisen näkemyksen hankkeeseen.

Venäläisen Rosatomin kansanedustajat velvoittaisivat yhtä lukuun ottamatta työllistämään Pyhäjoen ydinvoimahankkeessa paikallista väestöä. Vihreiden kalajokinen kansanedustaja Hanna Halmeenpää sanoo, ettei velvoite ole mahdollinen edes kilpailulainsäädännön vuoksi. Juha Sipilä ei ottanut asiaan kyselyssä kantaa.

Tiehankkeita itään ja länteen

Kun kysyimme kansanedustajilta onko kasitie alueen tärkein tienparannuskohde lähivuosina, vastaukset hajaantuivat. Suurin osa pitää hanketta tärkeänä, mutta myös Oulu–Kemi ja Oulu–Kajaani-osuus aina Kostamusta myöten halutaan pitää perusparannuslistoilla.

Kahdeksastatoista edustajasta vain kaksi toteaa, että kuntia on Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa liikaa. He ovat kokoomuksen oululainen Mari-Leena Talvitie ja kajaanilainen Eero Suutari.

Muut kansanedustajat toteavat, ettei kuntaliitoksia tarvita lähivuosina ja jos tarvitaan niin ne on tehtävä kuntien omasta halusta.