Solidium vaihtaa hallituksensa johtoa

Solidiumin roolista on käyty vilkasta keskustelua. Näkemyseroja on ollut muun muassa siitä, kuinka paljon valtion pitää poliittisesti puuttua Solidiumin salkussa olevien yhtiöiden asioiden hoitamiseen.

talous
Suomen valtion omistaman sijoitusyhtiön Solidiumin  lehdistötilaisuus Helsingissä 29. tammikuuta 2014.
Jussi Nukari / Lehtikuva

Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin ylimääräinen yhtiökokous on päättänyt vapauttaa Pekka Ala-Pietilän hallituksen jäsenyydestä ja samalla puheenjohtajan tehtävästä.

Väliaikaiseksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Heikki Bergholm, joka on toiminut yhtiön hallituksen jäsenenä. Bergholm on diplomi-insinööri ja muun muassa Lassila & Tikanojan entinen toimitusjohtaja.

Muilta osin hallituksen kokoonpano pysyy ennallaan.

Ala-Pietilä aloitti Solidiumin puheenjohtajana vuonna 2011. Hänet tunnetaan johtajana, joka oli nostamassa Nokian kirkkaimpaan loistoonsa 90-luvulla.

Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) asetti helmikuussa työryhmän pohtimaan Solidiumin asemaa ja tehtäviä. Työryhmälle on annettu aikaa tämän kuun loppuun asti. Työryhmän puheenjohtajana on ollut omistajaohjauksen päällikkö Eero Heliövaara.

Solidiumin roolista on käyty vilkasta keskustelua. Näkemyseroja on ollut muun muassa siitä, kuinka paljon valtion pitää poliittisesti puuttua Solidiumin salkussa olevien yhtiöiden asioiden hoitamiseen. Solidiumilla on omistuksia muun muassa Talvivaarasta ja Stora Ensosta.

Myös Solidiumin omistajapolitiikka on herättänyt arvostelua. Osinkoja maksavia yhtiöitä, kuten Telia Soneraa, on myyty, jolloin omistajan rahaa tarvinneiden Outokummun ja Talvivaaran paino sijoitussalkussa on kasvanut.