Kulttuuriministeri liipasimella

Juha Sipilän tavoittelema 12 ministerin malli tarkoittaisi todennäköisesti sitä, ettei uudessa hallituksessa olisi erillistä kulttuuriministeriä. Kulttuurialan vaikuttajille oman ministerin puuttuminen olisi pettymys, jonka kanssa voitaisiin kuitenkin elää.

politiikka
Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen eduskunnan täysistunossa keskiviikkkona 15. lokakuuta.
Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen eduskunnan täysistunossa keskiviikkkona 15. lokakuuta.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtajan Kirsi Korhosen mielestä kulttuurin oma ministeri on arvostuskysymys.

– Se olisi viesti sekä taidekentälle että Suomesta maailmalle, että kulttuuri on tärkeää.

Samalla linjalla on Tekijänoikeusjärjestö Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tomi Korhonen.

– Suomi voisi ottaa mallia Ranskasta, jossa kulttuuriministeri ei todellakaan ole se viimeisenä jäljelle jäävä. Pikemminkin kulttuuriministerin pestistä kisataan ankarasti ja tehtävään valitaan usein monessa ansioitunut ihminen.

Maailma ei kuitenkaan romahda, vaikka erillistä kulttuuriministeriä ei tulevassa hallituksessa olisikaan. Oleellista on se, millaisen tehtäväkokonaisuuden ministeri saa hoitaakseen.

– Jos kulttuuri yhdistyy painavan, aikaa vievän tehtävän kanssa, se syö ministerin kapasiteettia hoitaa kulttuuriasioita. Tällöin myös me, etujärjestöt, joudumme tekemään enemmän työtä saadaksemme ministerin huomion, sanoo Taiteilijaseuran Korhonen.

Teoston Korhonen puolestaan kantaa huolta ministerin jaksamisesta.

– Jo nyt ministereillä on paljon tehtävää. Jos määrää vähennetään, nousee inhimillinen puoli, työssäjaksaminen, täysin kurantiksi kysymykseksi.

Kulttuuriministerin ei tarvitse olla kulttuurin moniottelija

Hallituksessa on ollut kulttuuriministeri vuodesta 1970 lähtien. Kulttuuriministeri on ollut opetusministeriön toinen ministeri ja alkuun tehtävänimike olikin toinen ministeri opetusministeriössä. Vuosina 1999–2007 nimike oli kulttuuriministeri. Matti Vanhasen hallituksessa titteli muuttui kulttuuri- ja urheiluministeriksi, kun tehtäviin lisättiin liikuntapolitiikka ja nuorisoasiat.

Luopuvassa hallituksessa kulttuuriasiat siirtyivät loppuvaiheessa asuntoministerin harteille. Taiteilijaseuran Kirsi Korhosen mielestä omituiselta kuulostanut kokonaisuus kuitenkin lopulta toimi.

– Pia Viitanen onnistui yhdistämään asunto- ja kulttuuriasiat. Esimerkkinä voi mainita prosenttiperiaatteen paluun, siis sen, että prosentti rakennusbudjetista ohjataan taiteeseen. Tehtävässä menestyminen on paljon kiinni myös henkilöstä.

Uudelta kulttuuriministeriltä tavataan tivata kulttuuriin liittyviä knoppitietoja sekä alan harrastuneisuutta. Kirsi Korhonen pitää moista turhana.

– Tärkeintä, että ministerillä poliittista kokemusta, taitoa viedä asioita eteenpäin. Hänen ei tarvitse olla kulttuurin moniottelija. Eihän sosiaali- ja terveysministerinkään tarvitse olla lääkäri onnistuakseen tehtävässä.

Kulttuuripolitiikka tarvitsee oman sote-uudistuksen

Kulttuuripoliittista tutkimusta tekevän Cuporen johtaja Pasi Saukkonen epäilee vahvasti, että Juha Sipilän 12 ministerin tavoite onnistuu.

– Kolmen suuren hallituksessa tasajako – 4+4+4 – ei onnistu. Keskustan vaalivoitto täytyy näkyä ministerien määrässä. Todennäköisempää on 6+4+4 -malli, jossa Keskustalla olisi 6 ministeriä ja kahdella muulla neljä kummallakin.

Tämäkin merkitsee Saukkosen mukaan todennäköisesti sitä, ettei tulevassa hallituksessa ole erillistä kulttuuriministeriä.

– Ministeriöitä on 12. Jokaiseen riittäisi yksi ministeri ja lisäksi kahteen ministeriöön toinenkin. Ainakin ulkoministeriö napannee toisen ministerin, kenties valtiovarainministeriökin. On epätodennäköistä, että opetusministeriö saisi pitää toisen ministerinsä eli kulttuuriministerin.

Saukkosen mielestä erillisen kulttuuriministerin puuttuminen ei olisi välttämättä ongelma.

– Kulttuuriministerin salkku on ollut aika kevyt. Voisi olla kulttuuriasioiden hoidon kannalta kannalta jopa hyväksi, että niitä hoitaisi jonkun painavan salkun ministeri. Kääntöpuolena on toki se, että ministerin aika saattaa kulua muuhun ja kulttuuri hoituu "vasemmalla kädellä".

Tulevan hallituksen ja vielä pidemmällekin katsovan kulttuuripolitiikan iso kysymys on Saukkosen mukaan se, mitä julkisia kulttuuripalveluja meillä jatkossa on ja miten ne rahoitetaan.

– Kulttuuri on pärjännyt rahanjaossa ihan hyvin. Valtion kulttuurimäärärahoja ei ole leikattu, ainakaan sen enempää kuin muitakaan. Samalla säätiöiden tuki kulttuurille on kasvanut voimakkaasti.

– Kulttuurin rahoitus ja rakenteet ovat muuttuneet vain vähän sitten 70-luvun. Samalla maailma on muuttunut oleellisesti. Puolileikillään voisi sanoa, että Suomeen tarvitaan kulttuuripolitiikan sote-uudistus.