Sotatutkijan kiistämä naisten työleiri löytyi sittenkin – Ylen jutun ansiosta: "Leiri on tunnettu täällä aina"

Heinäveden sodanaikaiselle työleirille on löytynyt kaksi uutta silminnäkijää, joiden avustuksella leiri on saatu paikannettua. Sotavankien oloja tutkinut dosentti Lars Westerlund myöntää, että leiri on ehkä sittenkin ollut olemassa.

Kotimaa
Naisia vanhassa mustavalkokuvassa
Kuva naisten työleiriltä. Saara Tuukkanen toinen oikealta.Risto Joutjärvi

Yle kertoi viime viikolla Saara Tuukkasesta, joka työskenteli jatkosodan aikana valvojana naisten työleireillä. Tuukkanen kirjoitti leireillä päiväkirjaa, jonka merkinnöissä kerrotaan leirinjohtajan julmista otteista etenkin parin kuukauden ajan Heinävedellä sijainneella telttaleirillä.

Heinäveden leiristä ei löytynyt tietoja arkistoista, joten sotavankien oloja tutkinut dosentti Lars Westerlund suhtautui leirin olemassaoloon epäilevästi.

Yleen otti loppuviikosta yhteyttä Heinävedellä asuva harrastajatutkija, joka kertoi kuulleensa jutun ilmestymisen jälkeen kahdelta aikalaiselta leirin olemassaolosta. Toinen heistä on heinäveteläisen metsurin Jorma Paukkosen isä. – Isä oli siihen aikaan 13-vuotias ja kävi oman isänsä eli minun ukkini mukana töissä leirin lähellä olleessa talossa. Isä on kertonut, että siellä oli naisten telttaleiri. Leiri on tiedetty meidän perheessämme aina, Paukkonen kertoo.

Kirjasta löytyi tuttu hevosmies

Nykyään Paukkosen isä on jo iäkäs ja sairas, mutta tämän aiemmat kertomukset ovat Paukkosen mukaan luotettavia. – Telttoja oli noin kymmenen ja naiset tekivät metsässä halkoja. Isä muistaa myös pari naisvartijaa. Lisäksi leirillä kävi paikkakunnan miehiä tekemässä halkopinoihin pääpuita ja pinonpohjia. Vapolle ne halot tehtiin. Paukkosen mukaan hänen isänsä oli tunnistanut myös leiriä käsittelevässä kirjassa esiintyvän hevosmiehen. – Isä tiesi hänet ja soitinkin asiasta kirjan kirjoittajalle. Naisia leirille ajanut hevosmies oli hyvin tuttu isälle ja äidille.

Väkivaltaa ei nähty

Saara Tuukkasen päiväkirjoihin perustuva kirja on herättänyt runsaasti keskustelua, sillä siinä kerrotaan mm. raskaana olevien naisten kidutuksesta ja tappamisesta. Paukkosen mukaan hänen isänsä ei usko väkivaltaisuuksiin.

Olen tiennyt tämän asian varmana pienestä pojasta asti. Leiristä puhuttiin meillä jo silloin, kun olin ensimmäisellä luokalla koulussa.

Jorma Paukkonen

– Hän ei usko niitä tarinoita eikä myöskään sitä, että saksalaiset olisivat tuoneet naisia sinne. Mitään saksalaistoimintaa siellä ei isän mielestä ollut. Nämä ovat tietysti nuoren pojan silmin nähtyjä asioita.

Arkistoista ei löydy tietoa Heinäveden leiristä, joten sen olemassaoloa on kyseenalaistettu sekä tutkijan että nettikeskustelijoiden toimesta. Jorma Paukkonen on kuitenkin täysin varma leirin olemassaolosta. – Tuntuu hassulta, kun olen tiennyt tämän asian varmana pienestä pojasta asti. Leiristä puhuttiin meillä jo silloin, kun olin ensimmäisellä luokalla koulussa.

Leirin tarkka paikka löytyi

Harrastajatutkija Matti Piironen on koonnut jo kuuden vuoden ajan matrikkelikirjaa Heinävedeltä sotaan lähteneistä miehistä. Pari vuotta sitten hän sai kunnalta pyynnön selvittää Heinäveden naisleirin sijaintipaikkaa Saara Tuukkasesta kertovaa kirjaa varten.

– Tuolloin en pystynyt jäljittämään paikkaa, koska tuntomerkit ja etsintävihjeet eivät olleet niin selvät, Piironen kertoo.

Palat loksahtivat kohdalleen, kun Ylen uutinen Heinäveden leiristä ilmestyi.

– Silloin löytyivät nämä kaksi iäkästä henkilöä, jotka muistivat tuon erikoisen leirin. Paikkakin on nyt yksityiskohtaisesti tiedossa.

Leiri sijaitsi Pölläkän Leppämäessä, Sappu–Enonkoski-tien varresta kilometrin verran Pilpanniemeen päin.

– Leppämäki on edelleen asuttu, siellä asuu nuori pariskunta. Kävin katsomassa leiripaikkaakin. Mitään merkkejä leiristä ei enää ole, mutta paikka on ihan hyvin löydettävissä siellä.

Leirillä työskenteli Piirosen mukaan naisia, jotka puhuivat suomea. Lisäksi siellä oli venäläisiä sotavankeja, jotka tekivät maatalous- ja metsätöitä. Siitä, toimiko naisleiri yhtä aikaa sotavankien kanssa, ei kuitenkaan ole tietoa.

– Sotavankeja oli täällä kyllä useammassa pisteessä ja ainakin osasta näistä on tietoa Kansallisarkistossa.

Suullisissa kertomuksissa riskinsä

Sotavankien oloja tutkinut dosentti Lars Westerlund myöntää uusista silminnäkijöistä kuultuaan, että leiri on sittenkin voinut olla olemassa.

– Se on todennäköistäkin, jos on paikallisia, jotka muistavat sen. Tällä tavalla leirit yleensä löytyvät. Kun tutkin saksalaisleirejä Lapissa, paikalliset veivät minut entisille leiripaikoille ja sieltä löytyi jäänteitä leireistä. Telttaleiristä niitä tosin ei ehkä löydy, Westerlund kertoo.

Westerlund muistuttaa, että yleisesti ottaen suulliset kertomukset ovat riskialttiita. Sen vuoksi hän ei edelleenkään julista, että leiri olisi varmasti ollut Heinävedellä.

– Ainoa dokumentti, joka on esitetty, on tämän Saara Tuukkasen sepitys. Sitä lukuun ottamatta on vain suullisia kertomuksia. Kokeneena tutkijana olen tottunut hakemaan vastauksia arkistoista ja asiakirjoista.

Tutkiiko joku lisää?

Naisten työleireistä on tehty kaksi gradua. Varsinaista yleisesitystä niistä ei kuitenkaan ole olemassa. Vuodelta 1944 on kuitenkin säilynyt luettelo 26 erikoistyöleiristä.

– Se on melkoinen määrä, vaikka suurin osa niistä onkin pienehköjä. Asiaa voitaisiin tutkia ihan hyvin enemmän.

Westerlund muistuttaa, että paikallisesti leirit ovat hyvin mielenkiintoisia. Esimerkiksi Pohjois-Suomessa leireistä on jäänyt kovin vähän todisteita, koska saksalaiset polttivat melkein kaiken lähtiessään.

– Monella on ollut orpo olo, kun ei ole jäänyt mitään. Ei arkistoja, ei rakennuksia. Ei ole tiedetty oman kylän sotavuosien tapahtumista kovin paljon.

Westerlund on jo eläkkeellä ja kertoo enää vain "harrastavansa" tutkimusta.

– En usko, että itse selvitän asiaa enempää. Jos joku innostuu aiheesta, voisin antaa taustatukea. Tunnen arkistot melko hyvin.