Väyrynen haluaa vapautusta eduskuntatyöstä

Väyrynen korostaa voivansa koska tahansa luopua paikastaan EU:n parlamentissa ja ryhtyä hoitamaan kansanedustajan tehtävää. Väyrysen sijalle eduskuntaan nousisi Mikko Kärnä.

politiikka
Paavo Väyrynen
Paavo VäyrynenVesa Moilanen / Lehtikuva

Uuteen eduskuntaan valittu keskustan konkaripoliitikko Paavo Väyrynen aikoo pyytää vapautusta eduskuntatyöstä voidakseen hoitaa EU-parlamentin jäsenen tehtäväänsä. Väyrynen kertoo aikeestaan julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa.

Väyrysen mukaan hänelle jää kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa kotimaan hallitusneuvotteluihin, koska hän edustaa keskustan EU-parlamenttiryhmää puolueensa hallituksessa ja työvaliokunnassa.

Lisäksi Väyrynen korostaa voivansa koska tahansa luopua paikastaan EU:n parlamentissa ja alkaa hoitaa kansanedustajan tehtävää.

Väyrysen mukaan hänen varamiehensä Mikko Kärnä voisi ryhtyä hoitamaan kansanedustajan tehtävää heti eduskuntatyön käynnistyessä.

Väyrynen torjuu julkisuudessa esitetyt väitteet, joiden mukaan hän olisi halunnut viivästyttää kansanedustajan valtakirjansa tarkastamista. Väyrysen mukaan EU-parlamentin työtehtävien vuoksi hän pystyy tarkastuttamaan sen vasta 8. toukokuuta.

Siksi hän onkin ryhtynyt selvittämään mahdollisuutta tarkastuttaa valtakirjansa jo maanantaiaamuna ennen matkaansa Strasbourgiin.