Väyrynen: Nato-haukat ajavat minua ministerikisasta

Keskustan kansanedustaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kiistää luopuneensa kokonaan ministeriaikeistaan. – Voi olla, että varamieheni eduskuntakausi jää muutaman viikon mittaiseksi, Väyrynen sanoo.

Kotimaa
Eu-ehdokas Paavo Väyrynen
Jarno Tiihonen

Keskustan Paavo Väyrynen kiistää luopuneensa ministeriaikeistaan ja eduskuntapaikastaan pysyvästi. Väyrysen mukaan häntä vastaan on aloitettu julkisuudessa kampanja, jonka taustalla ovat puolustusliitto Naton kannattajat.

– Huomaan, että minua vastaan on käynnistetty kampanja, jossa on jo nyt nähty aikamoisia pohjanoteerauksia. Asialla näyttävät olevan ennen muuta Nato-haukat, Väyrynen toteaa tiedotteessaan.

Väyrynen on pahoillaan siitä, että häntä on julkisuudessa syytetty valtakirjan tarkistamisen viivyttämisestä. Tästä syystä Väyrynen kertoo päättäneensä aikaistaa valtakirjansa tarkastuttamista.

Väyrynen haluaa vapautuksen eduskuntatyöstä jatkaakseen Euroopan parlamentissa.

– Jos luopuu paikasta Euroopan parlamentissa, sinne ei voi palata, Väyrynen muistuttaa.

Konkaripoliitikko kiistää, että hän olisi luopunut kokonaan ministeriaikeistaan. Väyrysen mukaan Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä tekee lähiaikoina ehdotuksensa ministerivalinnoiksi. Väyrynen lupaa tukea Sipilän esitystä.

– On mahdollista, että varamieheni eduskuntakausi jää vain muutaman viikon mittaiseksi. Tämän hän tietää.