1. yle.fi
  2. Uutiset

Varusmiesten tuville uusi elämä – Senaatti myy Suomen kasarmit

Senaatti-kiinteistöt pyytää tarjouksia Hämeenlinnassa Suomen Kasarmien alueella olevista rakennuksista ja muodostettavista tonteista. Suomen Kasarmien alue sijaitsee Myllymäen kaupunginosassa.

kulttuuri
Kasarmirakennuksen punatiilinen seinä.
Miki Wallenius / Yle

Senaatti-kiinteistöt on laittanut Suomen kasarmit Hämeenlinnassa myyntiin. Myynti-ilmoitus on Senaatti-kiinteistöjen nettisivuilla ja tulee sanomalehtiin viikonvaihteessa.

– Kaupunkikeskustan tuntumassa olevan kasarmialueen talot on suojeltu, kertoo Senaatti-kiinteistojen myyntipäällikkö Asko Taskila.

Asemakaavan muutosesityksessä esitetään, että alueelle voi rakentaa 4 000 kerrosneliötä uusia asuntoja. Vanhaa rakennuskantaa alueella on nelinkertainen määrä eli noin 16 000 kerrosneliötä. Alueen pinta-ala on kaikkiaan noin neljä hehtaaria.

– Kasarmialue on kokonaisuudessaan valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Tämä on otettava huomioon kohteita kehitettäessä.

Suomen Kasarmialueen vanhimmat rakennukset ovat 1880-luvulta.

Asemakaavan vahivistusta odotetaan vielä, mutta asemakaavaehdotuksesta ei jätetty yhtään muistutusta. Myös Hämeen liitto ja Museovirasto suhtautuvat myönteisesti kaavamuutoksiin.

Lue seuraavaksi