Kreikan vasemmistohallitus teki ensimmäisen yksityistämisen

Hallitus myi hevosvedonlyönnin järjestämisoikeuden 20 vuodeksi tšekkiläis-kreikkalaiselle yhtiölle.

Ulkomaat
Alexis Tsipras.
Kreikan pääministeri Alexis Tsipras.Patrick Domingo / AFP

Kreikan kolme kuukautta vallassa ollut radikaalivasemmistolainen hallitus on tehnyt ensimmäisen yksityistämisen. Syriza-hallitus myi oikeuden järjestää hevosvedonlyöntiä tšekkiläis-kreikkalaiselle yhtiölle 40,5 miljoonallla eurolla. Sopimus on 20 vuoden pituinen.

Kreikalta on vaadittu laajoja yksityistämisiä ehtona lainansaannille. Syriza vastusti ennen valtaan pääsyään valtion omaisuuden yksityistämistä ja lupasi perua edellisen hallituksen päättämät yksityistämiset.

Vasemmistohallitus joutui kuitenkin kääntämään takkinsa Kreikan yhä vakavammaksi muuttuneen taloustilanteen vuoksi.

Lähteet: AFP