Pihoilla ja puutarhoissa saa nyt revitellä

Pihan koristamiseen saa uppoamaan mittavan määrän euroja, mutta toimivia ratkaisuja voi tehdä edullisestikin. Pihoissa kukkivat nyt moninaiset tyylit, retroilu on pinnalla ja kierrätystä voi harjoittaa monella tavalla.

luonto
Kukkakori
Markku Lähdetluoma / Yle

Parikymmentä vuotta puutarha-alan opettajana toiminut Iiris Viljakainen on pitänyt kierrätystä ja ekologista ajattelua pinnalla ja osana koulutusta vuosikaudet.

Hän on huomannut, että viime vuosina kierrätys on rantautunut laajemmin muuallekin. Se näkyy esimerkiksi parhaillaan käynnissä olevilla Pihapiirimessuilla Lahdessa.

– Meillä teema on ollut esillä osastolla jo vuosikausia, nyt kiertelin täällä messuilla ja huomasin, että liki joka osastolla oli kierrätystä jossakin muodossa, sanoo tällä hetkellä viherrakentamista Koulutuskeskus Salpauksessa opettava Viljakainen.

Salpauksen opiskelijat ovat rakentaneet omalle osastolleen mm. kuormalavasta keinun ja sen ympärille jätepuista kehikon.

Juhlakattaus siirtolavoista tehdyllä pöydällä
Marrku Lähdetluoma / Yle

Vanha pukukoppi jatkaa messuilla elämäänsä puutarhavajana, isojen uusiorukkujen materiaalina on betonia ja vanhoja liinavaatteita.

Myös retro puree, ja esimerkiksi vanhojen puutarhakalusteiden toisintoja on Iiris Viljakaisen mukaan näkyvästi esillä sisustuslehdissä.

Yrttejä kukkapenkissä, perunoita parvekkeella

Pihasuunnittelija Susanna Rantanen lähtee ideoimaan pihojen tyyliä rakennusten arkkitehtuurin mukaan.

– Kierrätysideologia sopii maalaisromanttiseen maisemaan, johonkin uudisrakennukseen laittaisin mieluummin kivipihan. Jos halutaan erilaista, japanilaisuus olisi ehkä hyvä ratkaisu, pihasuunnittelija pohtii.

Vaikka rahaa omaan pihaan laitetaan paljonkin, talouden tila tuntuu myös pihasuunnittelun puolella.

– Piharemonttia halutaan ehkä pitkittää tai sitten laitetaan vähän vähemmän, hän toteaa.

Uutta on myös se, että hyötykasvit ovat levinneet koristekasvien joukkoon.

– Ihmiset haluavat makuelämyksiä. Salaatteja ja yrttejä suositaan ihan selvästi aiempaa enemmän ja se tuo myös pihakasvillisuuteen monimuotoisuutta lisää. Erilaisia kasveja ja värejä sekoitellaan keskenään, Rantanen kertoo.

Hyötykasveja ja yrttejä
Markku Lähdetluoma / Yle

Opiskelija Adele Wallenius viljelee omalla parvekkeellaan hyötykasveja, mm. salaattia.

– Olen kokeillut parvekkeella jopa perunanviljelyä pienellä istutusaltaalla. Se onnistuu oikein hyvin, kun lajikkeet ovat kotimaisia, hän hehkuttaa.

Viinirypäleitä  omista köynnöksistä

Viiniköynnöksenkin saa Suomessa menestymään oikeilla opeilla hyvin.

– Tärkeää on valita paikkaan ja olosuhteisiin sopivat kasvit ja hoitotavat. Haetaanko isompaa satoa, tulevatko yksittäiset viiniköynnökset talon päätyseinustalle, kasvihuoneeseen vai suojaisaan talon päätyn, se on olennaista, sanoo Suomen viinikasvattajien puheenjohtaja Ari Markkula.

Pergolan suojana viiniköynnös on parhaimmillaan yleensä syksyllä.

– Kukka ei ole kaunis, mutta syysväritys saattaa lehdillä olla hyvinkin kaunis, Markkula toteaa.