1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Näkökulma: Saksa ei taipunut Turkin painostukselle

Milloin miljoonien ihmisten järjestelmällinen tappaminen on kansanmurha? Turkki vetosi aiemmin tällä viikolla Saksaan, ettei maa käyttäisi sanaa kansanmurha armenialaisten sadan vuoden takaisesta joukkosurmasta, kirjoittaa Eurooppa-kirjeenvaihtajamme Dan Ekholm.

Dan Ekholm Kuva: Yle

Alkuviikosta näytti siltä, että Saksan hallitus olisi taipumassa. Ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier oli yrittänyt olla käyttämättä sanaa kansanmurha.

Saksalla ja Turkilla on hyvin läheiset suhteet. Saksassa 2,5 miljoonaa ihmistä on peräisin Turkista. Pääkaupunki Berliinissä asuu 200 000 turkkilaista. Esimerkiksi Berliinin Tegelin lentokentällä viralliset kuulutukset tehdään saksaksi, englanniksi ja turkiksi.

Turkki on sotilasliitto Naton jäsen. Maan rooli on korostunut islamistisen terrorismin vastaisessa taistelussa. Sen takia Saksan kannattaa pitää hyviä välejä Turkin kanssa.

Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu on keskustellut vuoden 1915 tapahtumista liittokansleri Angela Merkelin kanssa puhelimitse, die Welt raportoi. Davoutoglun mielestä ei voida puhua vuonna 1915 tapahtuneesta kansanmurhasta, koska kansainvälisessä oikeudessa termi kansanmurha otettiin käyttöön vasta vuonna 1951.

Vaikka Saksan hallitus yritti olla varovainen Turkin suhteen sekä opposition että hallituksen omat rivit rakoilivat. Turkin pääministerin selitykset eivät kelvanneet Merkelin oman puolueen CDU:n edustajille.Turkin logiikan mukaan myöskään holokausti eli kuuden miljoonan juutalaisten järjestelmällinen tappaminen, ei olisi ollut siinä tapauksessa kansanmurha. Tämän jälkeen Saksan johto alkoi puhua asiasta suoremmin.

– Armenialaisten kohtalo on esimerkki historian joukkomurhista, etnisistä puhdistuksista, karkottamisista ja kansanmurhista, jotka olivat 1900-luvulle hirvittävällä tavalla ominaista, Saksan liittopresidentti Joachim Gauck sanoi ekumeenisessa tilaisuudessa Berliinin tuomiokirkossa torstai-iltana.

Saksan parlamentin liittopäivät keskusteli armenialaisten kansanmurhasta perjantaina ja termi oli nimenomaan kansanmurha.

– Se, mikä tapahtui ensimmäisen maailmansodan osmanien valtakunnassa maailman silmien alla, oli kansanmurha, eikä se jäänyt 1900-luvun viimeiseksi, parlamentin puhemies Norbert Lammert aloitti. Sen jälkeen kaikki muut, jotka osallistuivat keskusteluun, olivat samaa mieltä.

Lammert ei pelkästään arvostellut Turkkia, vaan hän korosti myös saksalaisten osasyyllisyyttä kansanmurhaan, koska osmanien valtakunta oli Saksan keisarikunnan lähiliittolainen.

– Vaikka keisarikunnan johto oli tietoinen asiasta, se ei käyttänyt vaikutusvaltaansa. Sotilasliitto osmanien valtakunnan kanssa oli keisarikunnalle tärkeämpää kuin ihmishenkien pelastaminen, Lammert sanoi.

Vihreiden kansanedustajalla, Cem Özdemirillä on turkkilaiset juuret, mutta hän ei puolustanut Turkkia – päinvastoin.

– Toivon, että Turkki julkaisisi sellaiset koulukirjat, joissa lapset voivat oppia mitä osmanien valtakunta tai Turkki on menettänyt, Özdemir sanoi. Hänen mielestään turkkilaislasten pitäisi oppia niiden ihmisten nimiä, jotka eivät suostuneet osallistumaan kansanmurhaan, eikä sotasankareiden nimiä, jotta tapahtumat eivät toistuisi.

**Liittopäivien ulkoasianvaliokunnan **puheenjohtaja Robert Röttgen sanoi, että kysymys on erityisen tärkeä nimenomaan saksalaisille.

– Saksan keisarikunnalla olisi ollut riittävästi vaikutusvaltaa, jotta rikos olisi voitu estää, Röttgen sanoi.

Kansanedustaja Erika Steinbach (CDU) viittasi myös siihen, että Hitler näki armenialaisten kansanmurhan esikuvana juutalaisten hävittämiselle. Armenialaisten karkottaminen aavikkoon oli eräänlainen kävelevä keskitysleiri.

– Meillä saksalaisilla ei ole mitään oikeutta opettaa muille, miten historiaa käsitellään, mutta voimme omien kokemuksiemme kautta rohkaista muita kohtaamaan oman historiansa, myös silloin kun se on tuskallista, puhemies Lammert sanoi.

Saksalla ja Turkilla on hyvin erilaiset tavat käsitellä historiaa. Saksalaiseen identiteettiin kuuluu se, että tunnustetaan, mitä keskitysleireissä tapahtui. Sen sijaan Turkki lakaisee asiat maton alle tai vähättelee niitä.

Saksan parlamentin viesti oli se, että tunnustamalla totuuden, kansa vahvistuu. Turkkilaisten kannattaa kuulla, mitä nimenomaan saksalaiset sanovat. Turkkilaiset mediat ovat raportoineet Saksan poliitikkojen hirveistä syytöksistä. Ehkä joku kuitenkin kuuntelee, mitä he sanoivat. Ja vaikka Turkin sensuuri ja itsesensuuri on vahva, ehkä viesti silti menee perille sata vuotta tapahtumien jälkeen.