1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Niger taistelee aivokalvontulehdusta vastaan – epidemia vaatinut yli 100 uhria

Maaliskuun loppuun mennessä tautiin oli kuollut muutamia kymmeniä ihmisiä, mutta huhtikuussa uusien tartuntatapausten määrä kiihtyi epidemiaksi.

Länsi-Afrikan Nigerissä riehuvaan aivokalvontulehdusepidemiaan on kuollut vuoden alun jälkeen 129 ihmistä, maan hallitus kertoi perjantaina uutistoimisto AFP:n mukaan. Tartuntatapauksia on kirjattu kaikkiaan 1 150.

AFP:n mukaan epidemia vaikuttaisi olevan kiihtymässä. Lääkärit ilman rajoja -järjestön työntekijä Emmanuel Massar sanoo AFP:lle, että päivittäin todetaan noin 90 uutta tartuntaa.

Epidemia vaikuttaa lähes koko 18 miljoonan asukkaan Nigeriin, joka on yksi maailman köyhimpiä maita. Kaikkein rankimmin tauti on iskenyt maan pääkaupunkiin Niameyhin. Taudin leviämistä vastaan kamppaileva Nigerin hallitus on määrännyt kaikki maan koulut sulkemaan ovensa ensi viikkoon asti.

Avustustyöntekijöiden mukaan rokotteista aivokalvontulehdusta vastaan on on pulaa maailmanlaajuisesti. Nigeriin oli torstaihin mennessä saapunut yli 600 000 rokotetta, mutta toiset 600 000 rokotetta tarvittaisiin pelkästään 2–14-vuotiaiden lasten rokottamiseen pääkaupunki Niameyssa, AFP kertoo.