Liikenneopettajien mielestä automaattivaihteinen auto on ikääntyvälle turvallisempi

Moni yli 50-vuotias vieroksuu automaattivaihteisia autoja. Automaattivaihteisen rattiin astuminen saattaa pelottaa, vaikka todellisuudessa automaattivaihteinen auto on yksinkertaisempi ja siksi turvallisempi ajettava.

liikenne
Henkilön kädet ratilla.
Yle

Liikenneopettaja Martti Mäkinen kertoo, että monilla vanhemmilla ihmisillä on varautunut asenne automaattivaihteisia autoja kohtaan. Erityisesti yli 50-vuotiaat naiset suhtautuvat automaattivaihteistoon epäilevästi.

Mäkisen mukaan moni pelkää rikkovansa automaattivaihteiston, vaikka todellisuudessa vaihteisto on lähes mahdotonta rikkoa.

Automaatilla on mukavampi ajaa pitkiä matkoja.

Mika Kainusalmi

– Automaattivaihteisessa autossa on vain hyviä puolia erityisesti vanhemmalle ihmiselle, jonka näkö- ja havainnointikyky on alkanut laskea. Kun kytkimeen ja vaihdekeppiin ei tarvitse enää keskittyä, niin kaiken huomion voi kiinnittää siihen, mitä liikenteessä tapahtuu, Martti Mäkinen Mäkisen liikennekoulusta kommentoi.

Liikenneopettaja Pia Joensuu on työssään törmännyt tapauksiin, joissa esimerkiksi miehen sairastuttua vaimon täytyy totutella uudelleen ajamaan autolla. Taidot kyllä periaatteessa löytyvät, mutta ihminen ei ole saattanut ajaa autoa kymmeniin vuosiin.

– Moni tajuaa automaattivaihteista autoa kokeiltuaan, että sitä onkin paljon helpompi ajaa. Uuden auton hankkimiseen ja oman ajokyvyn todistamiseen liittyy usein myös paljon tunteita, Pia Joensuu Liikennekoulu Draiviasta kommentoi.

Automaatilla Amerikassa

Airi Ruokosella ei menisi sormi suuhun, jos hänen pitäisi ajaa automaattivaihteisella autolla. Hänellä on niistä kokemusta jopa rapakon takaa.

airi ruokonen
Airi Ruokonen on ajanut kuorma-autokortin.Klaudia Käkelä / Yle

– Amerikassa parikymmentä vuotta sitten ajoin paljonkin automaattivaihteella. Olihan se helppo ajaa, kun ei tarvinut kuin säädellä nopeutta. Suomessa olen aina ajanut keppivaihteisella enkä aio vaihtaa automaattiin, Ruokonen kertoo.

Mika Kainusalmi puolestaan vannoo automaatin nimeen.

– Minulla on käytössä jo toinen automaattivaihteinen auto. Automaatilla on mukavampi ajaa pitkiä matkoja. Se mukavuus oli automaatin valinnassa pääasia, Kainusalmi kommentoi.