Lasten kielileirille kova tunku

Jyväskylässä kesällä järjestettävälle kielileirille oli yli 200 hakijaa, mutta mukaan mahtuu vain vajaa kolmannes. Jyväskylän yliopisto ja kaupunki järjestävät leirin neljättä kertaa.

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylässä kesällä järjestettävälle 8-13 -vuotiaiden lasten kielileirille on ollut taas kovasti tunkua. Toiminnalliselle kielileirille oli yli 200 hakijaa, mutta paikan saa heistä vain 72.

Neljättä kertaa järjestettävälle leirille on aiemmin päässyt ilmoittautumisjärjestyksessä, nyt paikat arvottiin ilmoittautuneiden kesken.

Jyväskylän yliopiston ja kaupungin kesäkuun leirin kielinä ovat perinteisesti olleet englanti, ruotsi ja saksa, nyt mukana on myös ranska.

Leirillä lapset tutustuvat kieliin muun muassa pelien, musiikin, liikunnan ja leivonnan kautta.

Leirin toteutuksesta vastaavat aikaisempien vuosien tapaan yliopiston kielten aineenopettajiksi ja luokanopettajiksi opiskelevat.