Veteraaneja enää vähän veteraanijuhlassa

Arpelan koululla Torniossa vietettiin maanantaina harras veteraanijuhla. Kansallisen veteraanipäivän juhlaan pystyi osallistumaan enää vain muutama rintamalla palvellut veteraani.

sotaveteraanit
Arpelan veteraanijuhla
Yle / Kyösti Vaara

Maanantaina tuli kuluneeksi 70 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Päivää juhlistettiin käynneillä sankarihaudoilla sekä veteraanijuhlilla. Veteraaneja on keskuudessamme vielä 26 000 ja heidän keski-ikänsä on yli 90 vuotta.

Arpelan koululla on vietetty veteraanijuhlia vuodesta 1987. Koulunjohtaja Niilo Kallioranta muistaa, että vielä 80-luvun lopulla veteraaneja oli paikalla runsaasti.

– Täällä Arpelan koulun juhlassakin oli useita kymmeniä veteraaneja. He olivat vireää porukkaa, sillä nuorimmat olivat silloin vasta hiukan yli kuusikymppisiä.

Joukko on harventunut

Tornion rintamaveteraanit ry:n puheenjohtaja Arvi Isonikkilä ehti olla hyvän tovin rintamalla ja mukana muun muassa Syvärillä sillanpääasemassa.

Isonikkilällä on kokemusta myös Lapin sodasta, jossa hän oli mukana Ylimuonion korkeudelle saakka.

– Veteraaniporukka käy vähiin. Olen mukana veteraanien liittovaltuustossa ja sen huomaa, että joka liittokokouksessa on aina vähemmän veteraaneja. Joissakin veteraanitilaisuuksissa olen ainoa veteraani.

– Sen voi todeta, että veteraaneja arvostetaan nykyään hyvin. Sen tuntee täällä Arpelan juhlassakin, Isonikkilä toteaa.

Arpelan juhlasta lähetettiin seppeleet reserviläisten saattelemana sankarihaudoille Narvan marssin tahdissa. Juhlapuheen piti tietokirjailija Mika Kulju, joka kertoi sodan viimeisistä hetkistä juhlayleisölle.