Jazzmuusikko Verneri Pohjola jätti paineilun: Kun yrittää megaparasta, siitä voi tulla vain vaisua

Trumpetisti Verneri Pohjola on oppinut elämään kovien odotusten kanssa. Artistin kolmatta omaa levyä odotettiin kolme vuotta. "Ei ole mitään järkeä tehdä levyä, joka ei huuda, että tee mut", sanoo muusikko kiitetystä Bullhorn-levystään.

musiikki
Verneri Pohjola.
Verneri Pohjola sai Teosto-palkintoehdokkuuden levystään Bullhorn.Yle

Verneri Pohjolaan on ladattu kovia odotuksia aina yli kymmenen vuoden takaisesta Pori Jazzin Vuoden nuori muusikko -tittelistä ja vuoden 2009 Aurora-ensilevystä lähtien. Trumpetisti on kerännyt kiitosta myös muun muassa Ilmiliekki Quartetista.

Odotukset tulivat myös tavallaan verenperintönä muusikkoperheestä. Pohjolan isä oli basisti Pekka Pohjola.

– Huonompana kautena tulee laitettua itselleen tiukka naru kaulaan ja ahdistaa, kun pitäisi olla sitä ja tätä. Aikaisemmin sitä saattoi jännittää tosi paljon ja se ehkä kuului soitossakin. Asetan itse itselleni kaikkein kovimmat paineet, kertoo Pohjola.

Nyt Pohjola sanoo, että nuoren muusikon titteli on jäänyt taakse ja aikuistumisen myötä ulkoisia paineita ei enää tarvitse ajatella. Kolmatta omaa levyä odotettiin kolme vuotta.

Verneri Pohjola.
Verneri Pohjola.Yle

– Ennen jokaisen biisin piti olla megatärkeä ja megaparas maailmassa, mikä johti siihen, että ne oli vähän vaisumpia ja sekavampia, kun kaikkeen yritti tunkea kaikkea.

Epäröinnin ja edes takas -päätösten sijaan Pohjola sanoo säestävänsä musiikkia nyt suuremmalla varmuudella - ja matalammalla kynnyksellä.

– Treenikämpällä soittelen trumpettia tai pianoa ja joskus vaan lauleskelen mikkiin. Koitan aloittaa biisinteon aina eri kohdasta, se pitää otteen tuoreen.

– Teen nykyään biisejä niin, että yritän pitää kynnyksen matalalla ja teen vaan paljon niitä. Jos joku biisi sitten tuntuu siltä, että se ei sovi joukkoon, sitä ei tarvitse käyttää.

Pohjola halusi tehdä levyn, joka huutaa tulla tehdyksi

Verneri Pohjola
Verneri Pohjolan kanssa soittavat muun muassa basisti Antti Lötjönen ja rumpalisti Teppo Mäkynen.Yle

Verneri Pohjola Quartetissa soittaa kolme muuta kovaa jazzmuusikkoa, joilla kaikilla on useita projekteja. NelikonBullhorn-levy on ollut kriitikoiden mieleen. Sitä on kehuttu kypsäksi ja kansainväliseksi.

– Alusta saakka tuntui, että levy oli todella inspiroiva. Bändi ja uusi musa osuivat tosi hyvin kohdilleen. Musa oli valmista jo lokakuussa, kaikkein vaikeinta oli odottaa levynjulkaisupäivään, hymyilee Pohjola.

Levyllä on pari suoraa nyökkäystä Pohjolan idolin Miles Davisin suuntaan. Mutta esikuvina ovat myös Pohjolan mukaan esimerkiksi Tom Waits ja Radiohead.

– Sen pitää tuntuu oikealta. Varsinkin kun levyjä julkaistaan nykyään niin paljon, ettei ole mitään järkeä tehdä levyä, joka ei jo valmiiksi huuda, että tee mut.