Pitkän väännön tulos Nakkilassa: Kukonharjan koulu suljetaan

Nakkilassa on keskusteltu ja äänestetty vuosien ajan Kukonharjan koulun sulkemisesta. Maanantaina valtuusto teki lopullisen päätöksen.

Kukonharja, Huittinen
Oppilas viittaa.
Tommi Parkkinen / Yle

Nakkilan Kukonharjan koulu suljetaan, ja oppilaat siirtyvät ensi syksynä Kirkonseudun kouluun.

Kunnanvaltuusto teki asiasta päätöksen maanantaina äänestyksen jälkeen. Vasemmistoliiton ja perussuomalaisten riveistä ehdotettiin ja kannatettiin vielä koulun säilyttämistä, mutta lakkautuspäätös meni läpi äänin 19–4. Kolme äänesti tyhjää.

Pitkä kiistely sulkemisesta

Kukonharjan koulun sulkemisesta on kiistelty Nakkilassa jo vuosien ajan. Sivistystoimen johto on jo vuosia halunnut sulkea pieniä kouluja säästösyistä, mutta viimeistään valtuustossa sulkemisesitykset ovat kaatuneet.

Nyt valtuusto oli selkä seinää vasten, sillä Kukonharjan koululle ei ollut enää budjetissa rahaa syksyksi.

Myös Tattaran ja Matomäen koulujen kohtalo otetaan sivistysjohtaja Pekka Varheensalon mukaan Nakkilassa esille pikapuoliin. Mahdollisia lakkauttamisia tehtäisiin vuonna 2016.