Laukaan avovankilalle etsitään yhä uusia tiloja

Laukaan avovankilalle ei ole vieläkään löytynyt uusia tiloja. Tavoitteena on, että avovankila voisi siirtyä Laukaasta Jyväskylän kaupunkialueelle yhdessä yhdyskuntaseuraamustoimiston kanssa.

avovankilat
Laukaan vankilarakennus.
Yle

Vuonteella sijaitsevalle Laukaan avovankilalle etsitään parhaillaan vuokratiloja kilpailutuksen avulla. Tavoitteena on löytää tilat 40-paikkaiselle naisten ja miesten avovankilalle ja sen yhteyteen sijoitettavalle yhdyskuntaseuraamustoimistolle Jyväskylän kaupunkialueelta.

Jyväskylä-kampukseksi kutsuttuun kokonaisuuteen tulee henkilökuntaa vajaat 40, ja suurin osa avovankilan vangeista suorittaa lyhyttä tuomiota.

Kampus halutaan sijoittaa joko uudisrakennukseen tai peruskorjattavaan kiinteistöön. Tarjousten jättöaikaa on elokuulle saakka.

Uusien tilojen löytyminen on viivästynyt alkuperäisestä suunnitelmasta. Uusia tiloja etsitään paitsi säästöjen, myös nykyistä parempien kulkuyhteyksien vuoksi.