1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kaupunginorkesterit

Sibeliuksen syntymäkaupungin kaupunginorkesteri soi taas "molto contento"

Hämeenlinnan kaupunki myöntyi kiistelyjen jälkeen antamaan orkesterille 20 000 euron toiminta-avustuksen tälle vuodelle. Sen turvin konsertteja taas toteutetaan kaupungissa. Kaupunginorkesteri uskoo saavansa viimein myös kuntapäättäjät ymmärtämään paikallisten soittajien merkityksen seutukunnalle ja koko maakunnalle.

kaupunginorkesterit
Hämeenlinnan kaupunginorkesteri valmistautumassa kevätkonserttiin 2015
Hämeenlinnan kaupunginorkesteri valmistautumassa kevätkonserttiin 2015Kari Mustonen Yle

Hämeenlinnan kaupunginorkesteri on toiminut 80 vuotta: orkesterin perustamisjuhlavuosi oli juuri Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlien alla. Kaupunginorkesterin asema Hämeenlinnassa on ollut vaakalaudalla toistakymmentä vuotta. Kaupunginorkesteria alettiin ajaa alas, kun Hämeenlinnaan valmisteltiin konserttikeskus Verkatehdasta.

Verkatehtaan konsertit ja ohjelmistot haluttiin ostaa ulkopuolisilta huippuesiintyjiltä. Klassisen musiikin osalta linjaus tarkoitti muun muassa konserttien ostamista Sibeliukseen keskittyneeltä Lahden kaupunginorkesterilta.

Tänä keväänä kaupungissa on kohistu kaupungin aikeesta jättää Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuotena kaupunginorkesteri puille paljaille, kun elämänlaatulautakunta aikoi leikata orkesterin saamaa avustusta merkittävästi. Orkesteriyhdistys haki kaupungilta 35 000 euron avustusta, mutta lautakunta myönsi maaliskuussa tukea vain 1 500 euroa.

Kaupunginorkesterin oikaisuvaatimus tuotti kuitenkin tulosta ja orkesteri sai avustusta 20 000 euroa tälle vuodelle. Niinpä orkesterilaisten mieliala on tietysti tyytyväinen. Orkesteri haluaakin tuottaa harmoniaa kaupunkiin, kertoo orkesterin intendentti Markku Jokinen.

– Mielellämme keskitymme nyt musiikkiin ja jätämme politiikan poliitikoille.

Ei yhtään ammattimuusikkoa

Hämeenlinnan kaupunginorkesteri on mukautunut aina kooltaan käytettävissä olevaan rahaansa. Keväällä 2015 orkesteri koostuu lähinnä jousisoittajista. Hämeenlinnassa olisi tarjolla myös runsaasti taitavia puhallinsoittajia, jos heitä olisi varaa käyttää, kertoo intendentti Markku Jokinen.

Hämeenlinnan kaupunginorkesterissa ei ole yhtään palkattua ammattimuusikkoa. Muusikot tekevät orkesterityötään Hämeenlinnassa oman työnsä ohessa. Soittajat ovat musiikinopettajia ja pitkälle ehtineitä opiskelijoita sekä muutamia vierailevia solisteja.

Sijainniltaan Hämeenlinna on ihanteellinen soittajille: lähellä ovat niin Helsinki, Tampere, Lahti kuin Turkukin. Hämeenlinnaan on helppo saada soittajia ja Hämeenlinnasta on helppo käydä soittamassa muualla. Kaupunginorkesterin toiminnan taloudellinen pohja on katsottu talvella 2015. Suunta voikin olla vain hieman ylöspäin, uskoo intendentti Markku Jokinen.

– Täytyy ajatella, että pohja on nyt saavutettu. Katsomme kevättä hyvällä ja valmistaudumme uusiin esityksiin, kertoo Jokinen.

Vuonna 2015 raha on ollut tavallistakin tiukemmalla. Silti orkesterin kevätkonsertissa 28. huhtikuuta soi Palokunnantalolla taattua orkesterien perusohjelmistoa: niin Bachia kuin Sibeliustakin. Hämeenlinnan kaupunginorkesterin kevätkonsertti on nimeltään "Tampereelta Helsinkiin". Solisteina ovat viulisti Linda Suolahti ja kontrabassonsoittaja Petri Mäkiharju.

Lue seuraavaksi