1. yle.fi
  2. Uutiset

"Vanhan suhteen jätteet voi kompostoida uuden suhteen rakennusaineiksi"

Erotilanteessa on usein vaikeaa toimia järkevästi ja aikuismaisesti. Taustalla voivat olla käyttäytymistämme ohjaavat haitalliset tunnelukot, sanoo eroamisesta kirjan kirjoittanut terapeutti Kimmo Takanen.

Kotimaan uutiset
Avioero
Yle

Ero on paitsi shokki ja menetys, parhaimmillaan myös uuden alku. Sen tietää oululainen terapeutti Kimmo Takanen, jonka ensimmäinen ero 11 vuotta sitten sysäsi tielle kohti nykyistä ammattia.

– Se herätti hyvin voimakkaita tunteita, ja kun en niiden kanssa enää pärjännyt, päädyin terapeutin juttusille. Hän osasi kysyä hyviä kysymyksiä, jotka pakottivat miettimään omaa elämää ja sitä kautta asiat lähtivät avautumaan.

Terapeutin työssään Takanen on erikoistunut skeema- eli tunnelukkoterapiaan ja mindfulness- eli tietoisuustaitoihin. Hänen kolmas, eroamista käsittelevä kirjansa Tunne sydämesi - matka uuteen rakkauteen lähti liikkeelle toisesta erosta puolitoista vuotta sitten.

– Ihmiset ovat usein aikamoisissa vaikeuksissa erotilanteissa, sen olen työssänikin huomannut.

Lapsuuden selviytymiskeinot käyttöön

Eron yhteydessä tapahtuu helposti ylilyöntejä, jotka jälkikäteen tarkasteltuina vaikuttavat varsin järjettömiltä. Kimmo Takasen mukaan taustalla vaikuttavat jo lapsuudessa ja nuoruudessa syntyneet tunnelukot.

– Kun lapsi tai nuori kokee toistuvasti erilaisia tunteita ja jää selviämään niistä yksin, ilman aikuisen apua, syntyy selviytymiskeinoja eli tietynlaisia käyttäytymis- ja ajattelumalleja, Takanen selittää.

Ihmiset eivät useinkaan tunnista toimintaansa ohjaavia tunteita. Vanhoja kaavoja voi kuitenkin muuttaa.

terapeutti Kimmo Takanen

Eroon liittyy yleensä paljon tunteita, mikä puolestaan voi sysätä lapsuuden selviytymiskeinot liikkeelle.

– Vahvimmin vaikuttavat tunnelukot aktivoituvat erotilanteessa ja koemme olevanne epäonnistuneita, kelvottomia tai petettyjä. Sitten emme enää osaakaan olla niin aikuisia ja järkeviä, vaan taannumme lapsen tasolle ja käyttäytyminen on sen mukaista.

Ero voikin olla hedelmällinen itsetutkiskelun paikka, sillä Takasen mukaan tunnelukkoja on mahdollista purkaa.

– Tärkeintä on tunnistaa ja tunnustaa haitalliset mallit, muuten niitä ei voi ruveta muuttamaan. Ihmiset eivät useinkaan tunnista toimintaansa ohjaavia tunteita. Vanhoja kaavoja voi kuitenkin muuttaa.

Ero on aina suremisen paikka

Terapeutin mukaan on tärkeää, että eroon liittyvät tunteet käsitellään kunnolla.

– Alkuun on kyse selviytymisestä, kun oma elämä täytyy järjestää uudelleen. Tunteiden käsittelylle ei välttämättä ole tilaa. Sitten kun ihminen pääsee jaloilleen, usein on jo kiire uuteen elämään ja suhteeseen. Vanhan suhteen möröt voivat kuitenkin nousta esiin, jos niitä ei ole käsitelty.

Takasen mukaan tunteet on syytä käydä läpi silloinkin, kun ero on helpottava kokemus.

Jos tunteita pystyy kohtaamaan, se lisää itsetuntemusta ja antaa tilaisuuden avata tunnelukkoja.

terapeutti Kimmo Takanen

– Kukaan ei lähde parisuhteeseen sillä ajatuksella, että päädyn vielä eroamaan. Suhteeseen liittyy aina toiveita, haaveita ja odotuksia, joista joutuu luopumaan. Kyllä se on suremisen paikka.

– Joillekin tunteet voivat olla niin vaikeita, että niitä turrutetaan vaikka alkoholin voimin tai yritetään vain pärjätä. Jos tunteita kuitenkin pystyy kohtaamaan, se lisää itsetuntemusta ja antaa tilaisuuden avata tunnelukkoja. Vanhan suhteen jätteet voi kompostoida uuden suhteen rakennusaineiksi.

Lue seuraavaksi