Oikeusministeriö selvittää – valtiolle halutaan etuosto-oikeus tärkeisiin maa-alueisiin

Uudet keinot puuttua turvallisuusuhaksi koettuihin ulkomaalaisten maakauppoihin ovat oikeusministeriön pohdittavana. Asia tulee uuden hallituksen pöydälle.

Kotimaa
Ulkomaalaisten ostamat kiinteistöt -grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Turvallisuuskomitea on esittänyt valtiolle etuosto-oikeutta yhteiskunnan turvallisuuden kannalta tärkeisiin kohteisiin. Oikeusministeriössä on jo ryhdytty selvittämään asiaa. Uudelta hallitukselta ja oikeusministeriltä toivotaan mahdollisimman pian poliittista linjausta lakimuutoksille.

Strategisesti tärkeiden alueiden suojaaminen on noussut vahvasti esiin kevään aikana. Muun muassa presidentti Sauli Niinistö on keskustellut asiasta hallituksen kanssa. Turvallisuuteen liittyviä toimia on kuitenkin pohdittu jo pitkään.

Valtioneuvostoa ja ministeriöitä avustava turvallisuuskomitea haluaa valtiolle lisää keinoja estää turvallisuuden kannalta erityisen tärkeiden alueiden päätyminen vääriin käsiin.

Muutosesityksen taustalla on pelko ulkomaalaisten maanomistuksen mahdollisesta vaikutuksesta yleiseen turvallisuuteen. Suomen lainsäädäntö ei rajoita maanmyyntiä ulkomaalaisille.

Valtio voi pakkolunastaa alueita yleisen tarpeen niin vaatiessa, ja pakkolunastuksillla voidaan hankkia alueita myös Puolustusvoimille. Etuosto-oikeutta ei valtiolla ole.

Ostajan taustan selvitys vaikeaa

Oikeusministeriön tehtävänä on nyt selvittää, miten turvallisuuskomitean esittämä muutos voitaisiin toteuttaa. Tämä ei ole helppoa.

Valtion väliintuloa ei voida rajata yksinomaan tapauksiin, joissa kauppoja hierotaan ulkomaalaisen ostajan kanssa. Lähtökohtana on, että etuosto-oikeuden tulisi koskea kaikkia maakauppoja. Tämä taas toisi mukanaan paljon hallinnollisia tehtäviä, joista voi aiheutua viranomaisille melkoinen taakka.

Etuosto-oikeuden käyttäminen voi myös paljastaa valtion turvallisuuden kannalta herkkiä alueita. Strategiset alueet eivät Puolustusvoimien mukaan välttämättä ole niitä, joista julkisuudessa on oltu huolissaan.

Etuosto-oikeus ei myöskään estäisi kauppoja niissä tapauksissa, joissa ulkomaalainen ostaja on häivytetty monimutkaisilla omistusjärjestelyillä taustalle. Oikean ostajan selvittäminen on käytännössä vaikeaa.

Tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon kiinteistöjä ulkomaalaiset omistavat, ei Suomessa ole. Eniten kauppoja tehtiin vuonna 2008, jolloin liki 950 kiinteistöä siirtyi ulkomaalaisten omistukseen. Valtaosa kaupoista tehtiin venäläisten kanssa. Viime vuosina kauppa on hiljentynyt. Esimerkiksi viime vuonna kauppoja tehtiin alle 500.