Saimaasta nostettiin sodanaikainen lentopommi

Pommi sijaitsi järvenpohjassa Lappeenrannan keskustan tuntumassa. Samalta alueelta nostettiin yksi pommi jo viime lokakuussa.

Kotimaa
Puolustusvoimat nosti Lappeenrannassa Rakuunanmäen alapuolisella vesialueella sodanaikaisen lentopommin.
Yle

Puolustusvoimat on nostanut keskiviikkoaamuna sodanaikaisen lentopommin Saimaasta. Pommi toimitetaan noston jälkeen hävitettäväksi. Lentopommi sijaitsi järvenpohjassa lähellä Lappeenrannan keskustan tuntumassa sijaitsevaa Rakuunamäkeä.

Pommi sijaitsi samalla alueella, josta nostettiin venäläinen lentopommi viime lokakuussa.

– Tämä pommi oli aika lähellä edellistä, viime syksynä nostettua pommia, sanoo komisario Erkka Wilén Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Hävitettäväksi kuljettamisen yhteydessä saattaa liikenteelle aiheutua vähäistä haittaa. Poliisi on eristänyt alueen yleisen turvallisuuden vuoksi alue joudutaan eristämään pommin noston ja kuljetuskuntoon saattamisen ajaksi, vaikka nostamisesta ei aiheudu erityistä vaaraa yleisölle.

Yleisöä pyydetään noudattamaan poliisin sekä sotilaspoliisin antamia ohjeita ja määräyksiä.