1. yle.fi
  2. Uutiset

Trampoliinit ja keinut kiinni – Kainuun pelastuslaitos varoittaa voimakkaista tuulenpuuskista

Keskiviikon ja torstain välisen yön sadealue tuo mukanaan puuskia, joissa tuulennopeus voi ylittää 20 m/s. Lunta voi kertyä erityisesti Kainuun itäosiin jopa 25 cm.

Kotimaan uutiset
Tuuli taivuttaa koivua
Yle

Kainuun Pelastuslaitos kehottaa kainuulaisia varautumaan koviin tuulenpuuskiin.

– Trampoliinit, puutarhakalusteet, keinut ja muut irtotavarat kannattaa kerätä pihalta pois, sanoo päivystävä palomestari Petri Vehniäinen.

Kainuun Pelastuslaitoksella on yön yli normaali valmius, mutta kunnista on varmistettu varallaolomiehistöä. Pelastuslaitos on ollut yhteydessä myös sähköverkkoyhtiö Loisteeseen ja kuntiin.

Pelastuslaitos varoittaa myös runsaasta lumisateesta. Kainuun itäosissa lunta voi kertyä jopa 25 cm. Keskiviikkoilta, -yö ja torstaiaamu voivat olla pelastuslaitokselle kiireisiä, joten kainuulaisia kehotetaan harkintaan yhteydenotoissaan.

– Jos ei ole välitöntä vaaraa ole, niin ei kannataa soittaa, jos puu on kaatunut tai vaarassa kaatua.

Lue seuraavaksi