Poliisi vappujuhlijoille: "Vastuun pitää lisääntyä samassa suhteessa juomisen kanssa"

Oulun poliisilaitos viettää vappua perinteisellä tavalla eli kiireisenä töissä tavallista viikonloppua vahvemmalla miehityksellä. Ilakointi kuuluu vappuun. Poliisi neuvoo, että vastuun kavereistakin pitää lisääntyä samassa suhteessa juomisen kanssa.

vappu
Vapputunnelmia Oulussa 2011.
YLE

Oulun poliisilaitos viettää vappua perinteisen kaavan mukaan eli töissä ja kiireisenä.

– Tiedossa on, että ihmiset juhlivat paljon, joten varaudumme vappuun normaalia viikonloppua suuremmalla vahvuudella, luonnehtii ylikomisario Arto Autio.

Poliisi on tapahtumien keskipisteessä.

ylikomisario Arto Autio

Valvonta keskitetään alueille, mihin kansalaiset kokoontuvat eli Oulussa muun muassa ydinkeskustaan.

– Poliisi on tapahtumien keskipisteessä. Lisäksi turvaamme vappukulkueet, kuten motoristien perinteisen ajelun. Uusi tapahtuma on liikuntarajoitteisten kulkue, jossa on mukana pyörätuoleja, Arto Autio kertoo.

Ymmärrys ilakointiin lisääntynyt

Perinteisesti ihmisiä kokoontuu runsaasti yhteen vappuna ja kevään juhlaan kuuluu myös ilakointi.

Kanssaihmiset sietävät kyllä ilahduttavan hyvin juhlintaa.

ylikomisario Arto Autio

– Kanssaihmiset sietävät kyllä ilahduttavan hyvin juhlintaa, vaikka siihen kuuluukin alkoholi, ylikomisario Arto Autio kertoo.

Edellisten vuosien vaput ovat Aution mukaan olleet melko rauhallisia, tosin järjestyshäiriöitäkin on ehkä odotettavaissa. Vakavampia seuraamuksia ei kuitenkaan ole tapahtunut.

– Huolehtiminen muista on lisääntynyt. Toki toivomme edelleen, että vastuu lisääntyisi samassa suhteessa kuin juominen, ylikomisario Arto Autio sanoo.