Silinterihattuinen ahven sulattaa kuuntelijansa sydämen – kuuntele äänisatu

Tervolan Kaisajoen koulun palkitussa äänisatukirjassa seikkaileva Aukusti Ahven on Kemjoessa asustava kala, joka lähtee etsimään itselleen ystävää. Matkallaan Aukusti kohtaa monia vaaroja, mutta löytää myös elämänsä rakkauden.

Kotimaa
Tervolan Kaisajoen koulun voittajaluokka Minun jokeni-kilpailussa.
Heidi Hannukainen / Yle

"Olipa kerran eräs Aukusti Ahven. Se oli hyvin yksinäinen ja kaipasi ystävää. Se puhui kaiket päivät yksinään".

Näin alkaa Tervolan Kaisajoen koulun oppilaiden tekemä äänisatukirja "Aukusti Ahvenen pitkä matka" (siirryt toiseen palveluun). Satu kertoo yksinäisestä ahvenesta ja hänen päätöksestään lähteä etsimään ystävää.

Äänisadun juonikäänteistä, äänitehosteista ja kuvituksesta vastasivat alaluokkalaiset yhdessä. Käsikirjoituksen muotoon tarinan muokkasi kakkosluokkalainen Meiju Puhakka.

– Minä kirjotin sen, mutta me keksimme yhdessä äänet siihen, Puhakka sanoo.

– Ja kun me mietimme sadun nimeä, me tehtiin se sillain, että kirjotimme paperille nimiä ja arvoimme niistä nimen, Akseli Ranta jatkaa.

Kemijoesta saa hyvin kalaa ja siellä elää merenneitoja

Vaikka äänisadussa seikkailee silinterihattuisen ahvenen lisäksi keijuja ja merenneitoja, on tarinaan sisällytetty myös faktoja Kemijoesta. Joki olikin entuudestaan tuttu juttu oppilaille, sillä koulun pihaltakin avautuu suora näkymä joelle.

– Minä olen käynyt siellä talvella pilkkimässä papan kanssa, sanoo Ranta.

– Siinä voi myös kesällä kalastaa ja siinä on silta, jonka vieressä on sähkölaitos, tietää Pallari.

Voittorahoilla yhteiselle reissulle

Äänisatukirjaa suunniteltiin viiden viikon ajan. Oppilaat halusivat tehdä äänisadun kunnolla, jotta se voittaisi Kemijoki Oy:n järjestämän ympäristöaiheisen kilpailun.

– Siinä kesti siksi niin kauan, koska mietimme oikein hyvän tarinan, että varmasti voittaisimme, Ella Pallari sanoo.

Kova työ kannatti, sillä äänisatu valittiin Minun jokeni -kilpailun yhdeksi päävoittajaksi. Voitosta oppilaat saivat 1 000 euroa ja palkintoraha käytetään koko koulun retkelle oppilaiden valitsemaan paikkaan.

– Ehkä menemme käymään Hoplopissa tai huvipuistossa. Jossakin kaukana ehkä, koska rahaa on niin paljon, Akseli Ranta ja Ella Pallari miettivät.