Joensuun kaupunginteatterilla kuohuu jälleen – teatteri perui pilistelyesityksensä

Joensuun kaupunginteatteri on vetäynyt pois P*lluralli-yhteistuotannosta.

kulttuuri
Koreografi Ari Numminen opastaa teaterin lavalla.
Esa Huuhko / Yle

Joensuun kaupunginteatterilla piti tehdä keskiviikkoiltana P*lluralli-nimiseen yhteistuotantoon liittyvää joukkokoreografiaa. Teatterille oli kutsuttu esiintymään haluavia kaupunkilaisia. Paikalle saapuneet joutuivat kuitenkin pettymään.

– Kuulin, että esitys on peruttu 15 minuuttia ennen kuin meidän piti aloittaa ensimmäiset joukkokoreografiaharjoitukset. Vähän on tyhjä olo tällä hetkellä, P*lluralli-esitykseen koreografiaa suunnitellut Ari Numminen sanoo.

Vihtori Rämän työsopimus teatterinjohtajana lopetettiin tiistaina. Rämällä oli vahva rooli P*lluralli-esityksen tuomisessa Joensuuhun.

– Jos laskee yhteen yksi plus yksi, niin ei tässä esityksen peruuttamisen taustalla voi muuta syytä olla kuin se teatterinjohtajan erottaminen, Joensuun kaupunginteatterin yhteisötaiteilija Merja Pennanen arvioi.

Autolla ajaminen vaihtui auton potkimiseen

Rallittelua varten paikalle saapuneet pääsivät kuitenkin lavalle pian sen jälkeen, kun uudesta tilanteesta oli kerrottu. Esiin vedettiin lavasteautoa, jota potkittiin ja naputettiin koreografi Nummisen johdolla. Numminen lupaili, että vielä jonkinlainen esitys tullaan vielä toteuttamaan, mutta se tuskin käsittelee korttelirallausta.

– Alkuperäisen idean peruuttaminen oli aluksi pienehkö pettymys, mutta homma laitettiin hyvällä tavalla uusiksi. Parasta on tällä hetkellä se, että tästä koreografiasta voi tulla vielä vaikka mitä, joensuulainen Samu Heikinmatti kertoo.

Keskiviikkoiltana ei ollut vielä tietoa, toteutuuko Joensuun kaupunginteatterin osalta peruutettu projekti vielä muiden mukana olevien teattereiden toteuttamana.

Joensuun Kaupunginteatteri ei ole perunut muita tuotantoja.