1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. mökkeily

Mökki vetten päälle – Sysmän kelluva kylä vauhtiin tänä vuonna?

Kelluvan mökkikylän rakentamissuunnitelmat Sysmään ovat täsmentyneet. Lerintäalueen edustan vesialueelle kaavoitetaan aluetta kymmenelle ponttoonille, joissa olisi 16 vuokramökkiä.

mökkeily
Havainnekuva Sysmään suunnitelluista huviloista.
Lake Living

Jos puuhamiehiin ja kuntaan on uskominen, kelluvan mökkikylän rakentaminen Sysmään alkaa ensi syksynä.

Tai tarkkaan ottaen silloin Sysmän leirintäalueen edustan vesialueelle pystytetään ensimmäinen kelluva mökki ikään kuin kokeeksi ja vetonaulaksi suuremmalle suunnitelmalle.

– Kaava ei ole vielä valmis, mutta pääsemme alkuun tänä vuonna poikkeamisluvan turvin, toivoo vesialueen vuokranneen Lake Livingin toimitusjohtaja John Lönnberg.

Koekohteeksi rakennettaisiin yksi kolmen maakuuhuoneen mökki. Toistaiseksi hakemusta poikkeamisluvasta ei ole vielä tehty.

– Ei tämä ole tavanomaista kaavavalmistelua, koska kysymys on kelluvista rakennelmista. Rakennesuunnittelu etenee rinnan kaavan kanssa, sanoo Sysmän kunnan maankäytön suunnittelija Essi Carlson.

Kylähanke työllistää sysmäläisiä

Myös Hämeen Ely-keskuksessa seurataan mökkikyläsuunnitelmien etenemistä. Poikkeamislupaa ei tyrmätä, mutta jonkinlaisena ehtona on kaavavalmistelun eteneminen ehdotusvaiheeseen.

Sysmän kelluva mökkikylä ei ole ympäristöviranomaisten vinkkelistä aivan ainutlaatuinen, sillä esimerkiksi Hämeenlinnaan on suunnitteilla kelluvia kerrostaloja Engelin rantaan.

Porissa puolestaan rakennettiin kelluvia mökkejä vuoden 2008 loma-asuntomessujen vetonaulaksi, mutta mökit jäivät vuosikausiksi kauppaamatta. Sittemmin ne myytiin Yteri Sunille, jonka ajatuksena on vuokrata kelluvia mökkejä.

Vuokrausperiaatteella toimisi myös Sysmään visioitava mökkikylä.

Kymmenen ponttoonin päälle rakennettaisiin neljä kolmen maakuuhuoneen mökkiä ja kuusi paritaloa. Näin ollen vuokrattavia mökkejä ponttoonikylään tulisi kaikkiaan kuusitoista.

Mökit on tarkoitus tehdä ympärivuoden asuttaviksi.

– Kesällä mökin vieressä voi olla vene ja vesisukset, talvella latusukset ja moottorikelkka, unelmoi toimitusjohtaja John Lönnberg.

Rakentaminen toisi työtä Sysmään, sillä ponttoonit ja mökit niiden päälle on tarkoitus tehdä paikan päällä lähistöltä hankituilla tykötarpeilla.

Kelluva kylä koukuttaa ja houkuttaa

Vaatimus ympärivuotisesta asuttavuudesta tarkoittaa sitä, että kelluvissa mökeissä on kaikki nykyajan mukavuudet, toisin sanoen sähköt, vedet ja viemäröinti. Ne vietäisiin mökkeihin laiturirakenteissa.

Muualta maasta saadut vaisut kokemukset kelluvista rakennelmista asumiskäytössä eivät puuhamiehiä pelota.

– Yllättävän paljon on ollut kiinnostusta. Esimerkiksi yksi koripalloseura on miettinyt harjoitusleirejä Sysmään, jolloin yöpymispaikkana voitaisiin käyttää kelluvia mökkejä, kertoo Lönnberg.

Kunnalle mökkikyläsuunnitelma on mieluinen.

– Tämä on kiinnostava hanke ja vaatii yrittäjältä paljon. Meillä on pulaa korkeatasoisista majoitustiloista, sanoo kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki.

Hän muistuttaa samalla, että kunnalle kelluvien mökkien rakentamisesta ei muita kuluja koidu kuin kunnallistekniikan vetäminen leirintäalueelle.

Lue seuraavaksi