Ranska myönsi: Sotilaiden seksuaalirikosepäilyjä Afrikassa tutkittu jo lähes vuosi

Keskiafrikkalaiset pojat ovat kertoneet ranskalaisten rauhanturvaajien raiskanneen ja tehneen muuta seksuaalista väkivaltaa pakolaisleirissä puolen vuoden ajan. YK:n ruotsalainen työntekijä vuosi tiedon tutkimuksista Ranskalle.

Ulkomaat
Ranskalaisia sotilaita.
Ranskalaisia sotilaita Banguissa helmikuussa 2014.Legnan Koula / EPA

Ranska on myöntänyt oikeiksi julkisuuteen vuotaneet tiedot, joiden mukaan ranskalaissyyttäjät ovat tutkineet viime kesästä asti epäilyjä ranskalaisten rauhanturvaajien seksuaalirikoksista afrikkalaislapsia vastaan.

Epäilysten mukaan sotilaat käyttivät Keski-Afrikan tasavallassa hyväkseen lapsia, joita suojelemaan heidät oli lähetetty. Nuorimmat lapset olivat yhdeksänvuotiaita.

Tutkijoiden haastattelemat pojat kertovat muun muassa raiskauksista Banguin lentokentälle perustelussa pakolaisleirissä joulukuusta 2013 kesäkuuhun 2014.

YK: Ruotsalaistyöntekijän tietovuoto vakava

YK:n ihmisoikeustoimiston mukaan YK teki epäilyksistä alustavan tutkimuksen ja ranskalaiset jatkavat sitä. Ranskan puolustus- ja ulkoministeriö eivät ole kommentoineet tietoja epäilyistä tai niiden tutkimuksista.

Brittilehti Guardian (siirryt toiseen palveluun) kertoi keskiviikkona, että YK tutki asiaa, koska ranskalaiset olivat Keski-Afrikassa osa YK:n rauhanturvajoukkoja. Lehden mukaan ruotsalainen YK-työntekijä oli kertonut tutkimuksista luvatta Ranskan viranomaisille jo viime kesänä.

Uhrit, todistajat ja tutkijat vaarantanut luottamuksen pettäminen oli vakava rikkomus, YK:n pääsihteerin toimistosta kerrotaan. YK:n Geneven-toimistossa työskennellyt ruotsalaismies on siirretty pois tehtävistään ja hänen toimistaan on meneillään sisäinen tutkimus. Miestä uhkaa erottaminen.

Ranskalaisjoukot tulivat Keski-Afrikkaan ennen YK-operaatiota

Ranskalaisjoukkoja lähetettiin Keski-Afrikkaan toissa vuoden lopussa hillitsemään kristittyjen ja muslimien välistä väkivaltaa. Myöhemmin operaatio siirtyi YK:n valvontaan ja joukot kasvoivat 12 000 sotilaan suuruisiksi.

Keski-Afrikan väkivaltaisuudet jatkuvat. Niissä on kuollut ainakin viisi tuhatta ihmistä ja miljoona on joutunut pakenemaan kodeistaan, YK kertoo.

Lähteet: AP, Reuters, AFP, Yle Uutiset