Kitee perää Attendolta vahingonkorvauksia

Kiteen kaupunki lähtee hakemaan Attendo Oy:ltä vahingonkorvauksia. Attendo Oy voitti kaupungin tehostetun palveluasumisen kilpailutuksen, vaikkei yhtiöllä ollutkaan tarjota lupaamiaan hoivapaikkoja. Tilanteesta on aiheutunut Kiteelle taloudellista vahinkoa.

Kotimaa
Kiteen hoivakodin sisätiloissa ikäihmisiä pyörätuolissa
Kitee otti omalle vastuulleen Mehiläisen entisen tehostetun palveluasumisen yksikön. Maiju Immonen / Yle

Kitee ryhtyy peräämään vahingonkorvauksia yksityiseltä terveys- ja sosiaalipalveluja myyvältä Attendo Oy:ltä. Yhtiö voitti Kiteen tehostetun palveluasumisen kilpailutuksen, vaikkei sillä ollut todellisuudessa tarjota hoivapaikkoja.

Kiteen perusturvalautakunnan mukaan Attendon toiminnasta on aiheutunut kaupungille taloudellista vahinkoa. Kaupunki esimerkiksi otti itselleen Mehiläisen tehostetun palveluasumisen yksikön pyörittämisen.

Attendo on pahoitellut toimintaansa kaupungille, mutta muistuttaa, ettei ole tehnyt mitään laitonta.

Attendolla on myös tonttivaraus ikäihmisten palveluasumisen käyttöön Kiteeltä. Attendo on kertonut kaupungille, että yhtiö selvittää lähiaikoina markkinatilanteen tehdäkseen päätöksen mahdollisen hoivakodin rakennuttamisesta. Varatulla tontilla on tällä hetkellä asukasyhdistyksen viljelypalstoja.